torstai 12. huhtikuuta 2018

Väärinkäsityksiä


Nyt se vihdoin tapahtuu. Ensi viikolla se koittaa: meidän halleluujapäivä, Kirputtimen päiväkotielämän alku. Tätä on suunniteltu kauan, tätä on ajateltu paljon ja tästä ollaan keskusteltu hartaasti. Samaan aikaan kuin olen äärettömän innoissani, onnellinen ja avoin tulevaisuudelle, pieni nostalgian murunen meinaa ryömiä rinnan päälle ja muhkuraksi kurkunpäähän. 

Eräänä helmikuisena päivänä geokätköilemässä.
Metsämäessäkin oli näin paljon lunta.
Tällöin se oli vielä ihmeellinen ja valokuvaamisen arvoinen asia.
Sittemmin ei niinkään.
Onhan tässä edessä ihan valtava elämänmuutos meille kaikille, ja toisaalta itse palaan yhä lähemmäksi sitä elämää, jota me Luumun kanssa ehdittiin tässä pienessä mökissämme elellä melkein neljän vuoden ajan ennen Kirppulapsen syntymää. Työskentelyhetkiä tieto- ja ompelukoneella, kuin varkain aikataulun välistä ryövättyjä ulkoiluhetkiä pellolla ja metsissä, treenihetkiä lähistön kenttää muistuttavilla hiekka- ja nurmiplänteillä. Aikatauluja tai toisaalta aikatauluttomuutta. Vankkaa sitoutumista monenlaisiinkin puuhiin ja menoihin, mutta toisaalta ääretöntä vapautta. Saas nähdä millaiseksi meidän 20 viikkotunnin rajoitettu työskentely-/irroitteluvapaus muovautuukaan.

Maarian metsiköstä löytämämme purkki oli sen verran syväjäässä,
että lokkaus jäi nettisovelluksen/uusintavisiitin varaan. 
Ei me tässä kelissä lähdetty koko reittiä kiertämään,
kunhan haettiin tästä alkupäästä yks helppo kätkö. 
Yleensä mulla ei ole ollut koiria kätköillä mukana (koska se on raskasta!)
mut tällä kertaa Luumu sai poikkeuksellisesti tulla.
Kaksi ja puoli vuotta kotona on kauan aikaa. Neljän seinän sisällä emme toki tätä aikaa ole viettäneet, mutta sanotaanko vaikka että täällä kun olemme näitä pitkiä aamupäiviämme henganneet lähinnä meidän neljän kesken, ovat naamat kerinneet käydä aika tutuiksi. Tää onkin melkoinen hullunmylly välillä, rasavilli taapero ja kaks vilkasta possutinta. Uskotte varmaan kun kerron että voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin näistä päivittäisistä kohtaamisista. Niistä kun kaikki kolme haukkuvat oven takana sitä onnetonta, joka erehtyy pimpottamaan ovikelloa. Tai niistä, kun lapseni paljastaa olevansa tokokoirien sisarus asettamalla leikkikaverinsa lelujen joukosta löytyneen helistimen poikittain suuhunsa (muistuttaahan se toki kovasti puista noutokapulaa). 




Kaikenlaisia muunlaisiakin väärinkäsityksiä tässä on vuosien varrella syntynyt. Eikä pelkästään ihmislapsen mielessä. Tarkalla korvalla kuuntelevat koirat (erityisesti Luumu) ovat joutuneet nekin sopeutumaan pikkulapsiarjen mukanaan tuomiin kummallisuuksiin. 

Jos osoittelemme ikkunasta lentokonetta, peuroja, talitinttejä tai ikkunalasin väliin jumiin jäänyttä kärpästä, se ei välttämättä tarkoitakaan että meille on tulossa vieraita. Vieraiden tulemista eivät valitettavasti ennakoi myöskään lausahdukset kuten "siellähän tulee oikein lunta", "meille tulee tänään niin kiva päivä", "kato, sieltähän se veturi tulee", "ei saa kaatua äitin päälle, pipi tulee" tai "tuleeko kakka". Päivän aikana kerkiää monta asiaa tulla, mutta harvoin se on mitään koirien näkökulmasta mielenkiintoista. Kunhan elävät hetkessä mukana ja innostuvat lumen, kivan päivän tai kakan tulemisesta.

Luumukin sai geokoirakoulutuksen alkeita. 

Kokemuksen myötä vältettäviä huudahduksia ovat myös jep, nonni ja jaahas. Sen sijaan, että ne tarkoittaisivat ulos tai treenaamaan lähtemistä, ne nykyisin tarkoittavatkin tylsästi että vesivärityö on valmis, ryhdytään ruoanlaittoon tai että mennään ripustamaan pyykkejä.

Tarkalla korvalla kannattaa jatkossakin kuitenkin kuunnella, sillä ehkä yks niistä viidestätoista väärinymmärryksestä lopulta tarkoittaakin sitä parasta vaihtoehtoa. Pellolle lähtemistä, treenikassin pakkaamista tai vaikka mahdollisuutta olkkaritokoon. Optimismi se vasta mielenterveyttä huoltaakin, omaani sekä kiireisessä pikkulapsiarjessa elävien (semi)harrastuskoirien. Pidetään saparot jatkossakin tötteröllä ja mieli avoimena. Kevät tulee, ja se ainakin on meistä kaikista ihan paras juttu.

Ja sit kotiinpaluun jälkeen Rituliinan kanssa lähimetsään. 

Nöpönenä <3




lauantai 7. huhtikuuta 2018

Dokumentaarinen treeniposti

Keskiviikon tokoluento meni mainiosti, tosin jouduin kuljettamaan yllättävän suuren määrän suklaata takaisin kotiin. Kamoon ihmiset, jos on suklaata tarjolla, se kannattaa syödä! Noudatin sittemmin itse tätä neuvoa ihan kaksin räpylöin. Heh. Ja hei parin viikon päästä 24.4. järjestettävään seuruu- ja perusasentokoulutukseen on kaksi paikkaa vapaana. Nappaa omasi vikkelään lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen sisaltaahedelmalihaa@gmail.com.

Mitäs muuta? No sitäs muuta, että tänään ihan ohimennen ei ollut tarkoitus jäädä Loukinaisten kentälle tekemään pikkuseuruuhommia, mutta lensin melkein pershiilleni kun huomasin, että kenttä on sula. S u l a. Ihan huippua, mahtavuutta, parhautta. Koirilla keuli prätkät tietty kaikkiin suuntiin, kun noin vaan yhtäkkiä oli mahdollisuus pikkukivaan. Lienee tarpeetonta sanoa, että erityisesti Luumulla. Teki kuitenkin tosi tarkkaa työtä ihan kuivanappulaa vastaan, kun sain kerran huomautettua siitä, että seuraaminen ei tarkoita sitä, että juostaan ohjaajan ohi satakakskyt mittarissa koilliseen. Mooi oli tarkempi ja muutenkin miellyttävämpi. Taisi pikkulikkakin ilahtua ekstemporee-seuruuhommista.

Ollaan nyt vähemmän käyty hallilla, mut kerroinkin kuvanneeni ne yhdet täydelliset treenit tuossa joku viikko sitten. Joten tervetuloa seuraamaan treenejämme! Ja kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla muukaanaa.


Sen verran pitää pahoitella tuota asemoitumistani noilla videoilla välillä. Yks pätkä mun oli pakko jostain välistä poistaa, kun huomasin vasta kotona kameran kuvanneen pelkkää takamustani reilun parin minuutin verran. Mut siis joo, näistä verkkarutiineista meidän on kiitettävä Annea ja Kodaa (jotka on vielä tuhannesti näissä etevämpiä). Nämä on myös fyssarin käyttöön "hyväksymiä" (noita loppuosassa näkyviä peruutuksen yhteydessä asennon hakuja lukuun ottamatta, ne ei kuulu tavalliseen repertuaariimme), joten kopsaa ihan rauhassa. Koiralla ei tarvitse olla mitään fysiologista tarvetta verryttelyjen tapreellisuuden näkökulmasta, vaan mikä tahansa tervekin koira hyötyy jumpasta ennen harjoittelua (erityisesti jos harjoittelu sisältää repivämpiä liikkeitä, kuten luoksetuloa, noutoja, vauhdikkaita lähetyksiä vaikka merkille tai kiertoon jiiänee). Jos et jaksa katsoa koko videota, parhaat palat lienevät: "Oma koordinaatio on sen verran puutteellista, et tota, tää on vähän tällästä. Joku muu osaa paremmin." ja "Mä tein taas sen virheen, et..." ja mun suosikki "ai, sain sit tota hampaasta ranteeseen".


Näistä etäpalkkaseuruuhommista selitinkin taannoin. Näistäkin voin poimia hailaitin teille, jotka ette jaksa katsoa videota: "... elikkä kuten arvelin, kiehuu liikaa." Mutta tämä on kivaa näperrystä meille kummallekin joka tapauksessa ja hyvä keino aloittaa treenit. Vaatii pikkuisen keskittymistä, mut on kuitenkin puuhana jo sinänsä niin palkitsevaa, että eeehkä vähän napsaisee siitä vireestä sen terävimmän reunan pois. Ehkä.


Luumun kisamainen zeta. Tehdään nyt näitä valmiita liikkeitä joskus. Ja kuvataan oikein videolle, kun ei meekkään niinku pitäis ;) Hahaa, jos tykkään itse tehdä Luumulle välillä jotain sellaisia källejä, joita se ei odota, Luumukin tykkää tehdä mulle ihan likewise. Parhaat palat: "... vähän vaikeutetaan hommaa..." ja "nyt mä menin itekki ihan sekaisin".


Kiertonoudosta en voi kirjoittaa "parhaita paloja", koska ne on nähtävä ihan itse! Luumu tekee videolla kahdella (vai kolmella..?) toistolla tosi upean kiertonoudon. Ei voi muuta kuin taputtaa. Well done, pikkukoira.


Mooin ekan setin aloittaa perinteisesti etäpalkkatreeni, joka voisi olla mielekkäämpi katsoa videolta kuvakulman ollessa jokin toinen. Haha. No, ens kerralla sitten näette jotain muutakin kuin tyhjää hallin seinää xP. Ja erityisesti tässä videossa huomaa sen, miksi kannattaa aina vaan videoida, videoida, videoida: jos ohjaaja pitäisi kätensä paremmin kurissa silloin kun ei ole tarkoitus vapauttaa palkalle, tehtävä saattaisi olla koiralle selkeämpi. Ihan vaan saattaisi.


Tästä perusasentotreenistä olen kyllä supertyytyväinen! Ihan mahtavaa miten palat vaan loksahtelee, kun jaksaa paiskia hommia silloin tällöin! Oilin ohjeet tässä käytössä, ja niistä lisää tässä postissamme. Parhaita paloja voin toki taas poimia: "itse asias mitä mä oon tehnyt, mä vähän keulin täs harjoituksessa..." ja "Luumu ei yleensä ääntelehdi, mikä tarkoittaa, et sil oli aika hauskat treenit" ja "toimii kuin junan vessa" ja "emmäkestä, onk hän keksinyt tän?"


Huh enkä tiedä et voiko tästä kiertotreenistä kirjoittaa muuta kuin "jeppelis, elikkä mutkat suoriksi".


Taukonsa jälkeen Luumu teki kaukoja, ja "tiettekö, ei tehä enempää!" On tärkeää muistaa, että vähemmän on enemmän!


Tää eteenlähetystreenin onnistuminen on kans yks jymy-yllätys näissä treeneissä, koska tää on kans ollut yhtä soutamista ja huopaamista kohta kolme vuotta! Huhhuh... Ja vaikka just äsken sanoin, että vähemmän on enemmän eikä mun ollut tarkoitus ketjuttaa tähän vielä itse ruutua... niin näyttää se vaan videolla aika mestarilliselta :D


Tauon jälleen Mooi teki seuraamista, ja tässä huomaa hauskasti millaista treeni on, jos ei ole kunnollista suunnitelmaa. Mun suunnitelma oli siis tehdä pidempää seuruuta pitkästä aikaa, koska Mooi on tehnyt sitä viimeksi joulukuun kokeessaan. Koska ollaan hinkattu niin paljon viime ajat pelkkää perusasentoa, Mooi on unohtanut, että pa-käsky on käytännössä sama kuin "seuraa". Kuin sikaa säkissä kuljettaisi, kyllä. Sittemmin Elinan kanssa tätä yksissä treeneissä analysoituamme päädyttiin siihen, että lähestytään pidemmän seuruun aihetta just siitä perusasennon näkövinkkelistä, kuten silloin viime keväänäkin, kun seuruutamme alettiin pidentää. Mooi on nyt vaan unohtanut sen, ja kyllä se taas siitä nopeasti palaa mieleen, kun muistaa painottaa ensimmäisten yhden-kahden-kolmen askeleen tärkeyttä.


Loppuun Mooin ruututreeni, jossa erityisesti näkyy "hyvin suunniteltu, puoliksi tehty" -ohjenuora. Siinä missä Luumua on aina voinut juoksuttaa mihin vaan kuinka monta kertaa vaan, Mooille pitää olla napakka määrä toistoja ja riittävästi vaihtelua tehtävissä. Tämä kaava on toiminut viime aikoina aika hyvin, ja se on: "kutsu(ja), kosketusalusta, näyttö, lelu". 

Vaikka näistä treeneistä rupee olemaan jo pari viikkoa aikaa, tulin tosi hyvälle tuulelle katsellessani näitä videoita uudestaan! Vitsi että toko voikin olla kivaa! Parasta kuitenkin näissäkin videoissa on, että niistä näkee miten hauskaa myös koirilla on. Aijettä miten nekin tulee nauttimaan tulevasta kesästä ja sen mukanaan tuomista treenimahdollisuuksista. Hassua ajatella myös miten oma hyvin kisakeskeinen näkökulma on pikkuhiljaa siirtynyt sinne "mukavuusalueelle". Vai olisko kuitenkin niin, että se oma mukavuusalue on siirtynyt enemmän sinne hyvien oivalluksien ja ikuisen oppimisen alueelle..? En tiedä, mutta kun huomaan viljeleväni ikivihreitä sanontoja, kuten oppia ikä kaikki, on varmaan jotkut maailmankirjat jossain sekaisin.

Luumun tunnelmakuva Oilin taannoisesta koulutuksesta 
Mooin perusasentoalustan askartelua Ruotsin sanakirjan kannesta.
Hyvin tarpeellinen kirja, kuten näette. 
Luumun huima eteenlähetysrata rakennettu meidän olohuoneeseen mattoja siirtämällä.
Tulee siitä ehkä hikiset 2,5 metriä.
Tässä ollaan kuitenkin jonkun verran jaksettu treenata "seinään" lähettämistä. 
Mooin perusasentoalusta hyvässä käytössä. 
Mahdoinkohan sen verran kauan ladata yks kerta jotain Instagram-tarinoita,
et possuttimet luovuttivat :D 
Eteenlähetyshommia Luumun kanssa meidän "tokopuistossa".
Tämä oli vielä ennen liukkaita, kuten huomaatte kiihdytysjäljistä. 
Tunnaripuuhaa Mooille yks kerta Qubliksella. 
Miten iloiseksi voikaan ihminen tulla uudesta naksuttimesta! 
Ja uusista leluista!
Toi Kehu on Mooille, kun se tykkää roikkua noissa karvoissa.
Luumu taas riemastui ton nahkapallon lussuttamisesta,
ja se näkyy hyvin vaikka eteenlähetyksen "targettina".

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Kesän täsmäkoulutukset 2018

Ajellessamme Helsinkiin pääsiäisenviettoon, kulutin hyvän tovin kirjoitellen siniseen lettuuni inspiroivia iskulauseita vanhoista blogikirjoituksistani. Keskiviikon toko"luentoa" varten, ja ihan omaksi mielenvirkistykseksikin. Harvemmin kurssityyppisissä koulutuksissa käsitellään tunnepuolta, joka on just se juttu, mikä tekee "tokosta lajiaan suuremman intohimon". Liibalaaba, mut lajiaan suurempi intohimo kuulostaa jotenkin ylevältä. Merkitykseltään sekava mietelause, mutta eikös kuitenkin intohimo jo sinänsä ole jotain tavoittelemisen arvoista vai kenties palkinto matkan varrella?

Nyt kun kaikki muut pääsiäispuput, -possut, -noidat ja munavarkaat torkkuvat päiväuniaan, ajattelin käyttää tilaisuuden hyödykseni ja mainostaa kohtapuolin urkenevan kesän täsmäkoulutuksiamme, tai teema-, as you like. Edellisen blogipostin aihettakin sivuten kesämme jatkuu luennon jälkeen seuruuhommilla. Täsmäkoulutukset ovat osa TOKON TEHOKESÄ 2018 -koulutusruljanssiamme, ja lisään tiedot myös verkkosivujemme koulutukset-välilehdelle, si'l vous plaît! Toivottavasti nähdään kesän aikana teitä sankoin joukoin.



Täsmäkoulutukset järjestetään Turussa tai lähikunnissa ulkona. Kenttä/kentät ilmoitetaan myöhemmin. Koulutukset ovat arki-iltoina. Kesto riippuu osallistujamäärästä (vähintään 1,5 tuntia). Täsmäkoulutus alkaa lyhyellä alustuksella aiheesta. Aihetta käsitellään mm. mielentilan, tekniikan ja palkan suunnan näkökulmista. Jokainen koirakko saa henkilökohtaista aikaa vähintään 20 minuuttia, jonka lisäksi kaikilla kerroilla on myös yhteistreeniä. Voit osallistua yhteen tai vaikka kaikkiin täsmäkoulutuksiin. Koirakon osaamistasolla ei ole merkitystä, sillä harjoitukset räätälöidään kunkin tason mukaan. Yhden koulutuskerran hinta on 20 euroa, joka sisältää ALV:n 24 %. Koulutuksiin osallistuneet saavat myös napakan kirjallisen materiaalin aiheen teoreettisesta alustuksesta. Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen sisaltaahedelmalihaa@gmail.com. *Tästä* FB-tapahtumaan!

Aikataulu: 

ti 24.4. PERUSASENTO JA SEURAAMINEN
ke 16.5. JÄÄVÄT: SEISO, ISTU, MAAHAN
ti 12.6. LUOKSETULO
ke 4.7. RUUTU
ke 1.8. NOUTO
ti 28.8. TUNNISTUSNOUTO

Rohkeasti mukaan! Jopa ja erityisesti tunnistusnoutotreeniinkin voi osallistua vaikka pennun kanssa. Toiveita myös muista aiheista otetaan toki vastaan.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Ikuisuusprojekteja - Luumun seuraaminen

Niin paljon voivat yhdet loistavat treenit muuttaa omaakin mielentilaa, et huh. Taas muistaa miksi tätä lajia harrastaa. Tätä koiraurheilumaailman helmeä, lajien herttuatarta, kuningastokoa. Ei kuulkaa haittaa vaikka Härkätiellä pystyy vielä paikoin luistelemaan, ei haittaa vaikka pakkaslukemat vajoavat öisin vielä kympin alapuolelle. Ei haittaa että viime tekstin jälkeen unohdin oikeesti koputtaa sitä puuta ja oksennettiin Kirpun kanssa vuorotellen sunnuntai-ilta. Ei haittaa, kun eilen oli niin tappohyvät treenit.


Mut ennen kuin alan ruotia niitä (tein ihan oikeesti sellasen selostavan dokumentin niistä heh), jatketaan kuun alussa aloittamaani rakkaan lajimme perusluonteeseen liittyvää postisarjaa. Kyse on siis ikuisuusprojekteista, sellaisista liikkeistä, jotka eivät koskaan tule valmiiksi. Kaikki lajia harrastavat pystyvät varmasti nimeämään montakin tällaista liikettä, jotka ovat syystä tai toisesta itselle ja/tai omalle koiralle hankalia. Kun yhtä päätä kiillottaa, toinen pää ruostuu samaa vauhtia. Aika on itse kullakin kortilla, treeni ei etene tai sopivaa ongelmanratkaisumallia ei vaan löydy. Luumulla näitä liikkeitä on useampia, ja maaliskuun alussa esittelinkin jo ikuisuusprojektimme numero yksi: luoksetulon! Mooillekin on lyhyen tokotaipaleensa varrella kerinnyt ikuisuusprojektiksi muodostua perusasento, ja sitä ollaankin useaan otteeseen puitu täällä blogin puolella. Valoa tunnelin päässä: yes sir! Täysin kirkas ja pilvetön tulevaisuus perusasennon kanssa: don't think so.

Moinäkin siellä ekoja kertoja hallilla mukana.
Tekstiä kuvittamaan sopivat täydellisesti helmikuun alussa 2016 (!) napatut kuvat,
koska memory lanella nyt näköjään kuljetaan muutenkin.
Kuvat ovat Anne Saaren käsialaa.
Keskustellaanpa kuitenkin tänään Luumun seuraamisesta. Vaikka se on mielestäni ehdottomasti kuningaslajin päälliköin liike, en ole ollut Luumun kanssa kriteereissäni tarkkana. Ja se näkyy! Toki kun kyseessä on ensimmäinen harrastuskoira, ei sitä edes tajua mihin kaikkeen seuruuta harjoitellessa pitäisi osata kiinnittää huomiota. Joskus mä sitten inhosin koko typerän liikkeen treenaamista! Kunhan se nyt tuossa vieressä kulkee, eikö se riitä. Riittihän se vielä EVL:äänkin asti, mutta ei me siitä mitään hyviä pisteitä saatu. Hah! Ja koska olen Mooin kanssa osannut alusta alkaen kiinnittää oikeampiin asioihin huomiota (ja huomannut miten siistiä seuraaminen voikaan olla), vähän jopa luovutin Luumun seuruun kanssa. Mitä sitä nyt nillittämään jostain senttimetreistä (edessä, vinossa, paikka seilaa), kun ei me ehkä kuitenkaan koskaan enää mentäisi kisoihin itseämme sen seuruun kanssa nolaamaan.

Pikkasen naurattaa ja samalla hirvittää,
et silloinkin ollaan tehty niin paljon tän seuraamisen eteen töitä. 
Ai jumaleissön miten paljon kilsoja tulikaan käveltyä ton hiton seinän vieressä.
Niinpä niin. Kävipä niin, että oli pitkä talvi jos toinenkin ja pitkä kuntoutus-/olkkaritokojakso. Pienet seuruujutut olivat usein tunnarin lisäksi ainut juttu mitä Luumun kanssa voi treenata. Ja tietysti kun se nautti edes sen vähän tekemisestä, sehän alkoi arvostaa seuruutreenejämme ihan uudella tavalla. Ja aloinhan se minäkin. Vitsi kun olikin kivaa hinkuttaa niitä senttejä olkkarin maton ja pöydän reunoja pitkin. Harjoitella peruutuksen alkeita, kulmia. Luumusta tuli olkkariseuruussa tosi taitava, ja opin itse entistä paremmin säätelemään sen virheasentoja palkansuuntia muuttamalla. Palkatako vasemman posken puolelle vai takakautta oikeasta kädestä. Vai toimisiko jopa etäpalkka parhaiten, ja missä sen etäpalkan kannattaa olla suhteessa siihen mitä yksityiskohtaa valtavassa kokonaisuudessa nimeltä seuruu treenataan.


... ja tässä ollaan jo hyvällä mallilla,
kun etäisyyttä seinään on sentään enemmän kuin pari senttiä.
Kun me siirryttiin ihan oikeisiin treeneihin ja erityisesti viime syksynä kun treenaaminen aloitettiin aina rauhoittumisen kautta, meidän olkkaripiiperrys oli helppo tapa tunkea jalka oven väliin kohti "oikeaa treenaamista" ilman että vire nousee liiaksi. Lisäksi vaikka tehtävä sinänsä oli Luumulle helppo, teknisen onnistumisen kriteerit olivat niin korkealla, että se joutui keskittymään. Kytkemään aivot päälle heti alkuunsa. Niinpä me hallille tultuamme Luumun kanssa rauhoituttiin, tehtiin alkuverkka ja sitten me tehtiin usein aina seuraamista lattialle jätetyn etäpalkan kanssa. Ja koska Luumulla on tapana edistää ja poikittaa, jätin namialustan aina sinne meidän sisäpuolelle siten, että me tehtiin pikkujuttuja neliössä/ympyrässä sen ympärillä.



Toki palkkaan Luumua usein kädestä vasemman posken puolelle ja välillä herättelen vips-palkalla, eli että se saa takaani kiertää oikeaan käteen palkkaa hakemaan, mutta parhaiten asentoa on suoristanut toi namialusta. Luopumisen kautta homma toimii, ja olin itsekin tosi yllättynyt miten kivalta tämä meidän treeninaloitusseuruutreeni (!) oikein näyttikään! Linkitinkin tammikuussa tähän Luumun treenipostiin videon tästä ns. olkkariseuruusta. Erityisesti noihin peruutuksen käännöksiin namialusta on siellä sisäkulmassa toiminut tosi kivasti, ja olen pyrkinyt vapauttamaan aina siinä kohdassa, että se palkan suunta tukisi sitä itse ongelmaa. Eli peruuttaessa saa ottaa namin juoksemalla alustalle eteenpäin ja taas eteenpäin seuruuttaessa olen pyrkinyt vapauttamaan alustalle taakse (tasapainottamaan edistämistä). Toki siis vapautuskohdassa paikan ja suoruuden kriteerien pitää täyttyä.

Kun ei ole seinää, Luumu poikittaa.
Mut muistaakseni tässäkin jos vaan odotettiin, se korjasi asennon itse,
mistä sitten vasta pyrittiin palkkaamaan. 
... eli niinku näin.
Niinpä uskallettiin eräänä kauniina hallitreenipäivänä kokeilla tehdä vähän pidempää seuruuta Luumulle, ja taas se näyttää videolta kivammalta kuin miltä se itse asiassa tuntui. Paljonhan siinä on vielä tekemistä, mutta oikealla tiellä ollaan. Ja Luumuksi se on oikeesti tosi kivannäköistä. Jos vaikka vertaa meidän koeseuruuseen tällä videolla heinäkuussa 2015 (seuruu alkaa kohdassa 6:20). Tokihan tässä on kisatilanne vs. perushallikeikka, mut anyways. Kyllä joskus saa olla ihan vaan tyytyväinenkin.


Ongelmana tuossa videolla on tietty hallin rajalliset mitat ja sen myötä kaavion rajallisuus. En itsekään osannut kulkea sopivaa vauhtia, minkä takia Luumu peitsasikin muutamassa kohdassa. Se tekee heti ohjaajalle semmoista off-fiilistä, mutta onneksi videolta huomaa aina että mistä se joku hämärä tunne oikeesti johtuu. Luumu olisi saanut olla tarkempi, eikä nuo peruutukset toimineet tähän ketjutettuina vielä. Mutta mielentila sillä oli tässä tosi loistava, kun näissä pidemmissä pätkissä se on aina sen palkanodotuksen vuoksi monesti keulinut. 


Mut aishaathana se oli pitkä tie, eikä loppua näy vieläkään. 

Summasummarum. Tässä on hyvä pohja, jota voi viilata loputtomiin. Seuruun tilanne ei kuitenkaan estä meitä missään nimessä ilmoittautumasta kokeisiin, niin perfektionisti tämän liikkeen kanssa en missään nimessä ole *pyyhkii hikeä otsalta*. Ainakaan Luumun kanssa. Mooin kanssa tilanne on taas ihan toinen, ja katsotaan mitä viilattavaa neitosen seuruussa on sitten vaikka kolmen vuoden päästä. Hah.

Mut laitanpa tähän vielä videota myös tammikuun lopussa kuvatusta ohjatusta noudosta. Et muistetaan sentään treenata näitä ns. valmiitakin liikkeitä. Tai edes niinku tehdä silloin tällöin, jotta huomaa onko niissä jotain treenaamista vai ei.



Mut tärkeintä et on hauskaa, eikös. Mitä sitä nyt joidenkin senttien takia parkumaan. 


Ja hei kuvitelkaa et tää Kehun Halo-lelu on vielä hengissä!
Unohdin sen kerran hallillekin, mut niin se vaan löysi tiensä takaisin meidän luokse.
Luumun ihan lempparilelu!



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Oispa kevät

Luontopolulla on ruuhkaa
Masennuin jotenkin ihan totaalisesti, kun tajusin että kevät on kalenterillisesti pitkällä (kohta on huhtikuu hei!), mutta noin niinkuin fyysisesti, meteorologisesti ei voida vielä pitkään aikaan puhua ulkotreeneistä. Plääh. Toki mulla on ollut myös kaikkien mielenterveyden ylläpitämisen kannalta ihan liikaa töitä viime viikot, et sitäkään varten ei oo tullut kamalasti edesautettua possuttimien toko-osaamista. Mut kun mä olin myös ajatellut että ihan hetikohtapian päästään jo ulos treenimään... ja kun tajusin ettei, ni ei sit. Ei sit mitään.

Tammikuun lopussa vietettiin yks tiistai Japen kanssa kätköilemässä
Liedon asemalla ja sit luontopolulla Rähälässä. 

"Saa tulla"
Toki ollaan koko talvikauden satunnaisista hallivuoroistamme nautittu täysin rintalihaksin, mut... siinä on kuitenkin olevinaan kamala järkkääminen aina. Siis että sovit sen hallin, muistat maksaa sen, viet Kirputtimen hoitoon (minkä takia halli pitää siis olla lähinnä vain tiistaisin), ja sit et kerkiä tehdä sinä päivänä olevinaan yhtään mitään muuta, koska tunnin halliaika. Kun vaihtoehto tälle olisi että milloin vaan voi lenkin ohessa laittaa toisen koiran jalkapallomaaliin tai puiston sembramäntyyn kiinni, vetää lyhyet mutta sitäkin kiihkeämmät eteenlähetys-, seuruu- tai peeaatreenit ja jatkaa taas matkaa hyvillä mielin, et tulipa tehtyä. En oo juurikaan nyt voinut. Ensinnäkin nyt kun hangen pinta on vähän sulanut, se on perinjuurin liukas. Toiseksi, se mäntyyn sidottu possurukka jäätyy sen ihan lyhyenkin session aikana jääpuikoiksi.



Voisitko Mooi ihan pikkuisen hymyillä?
- No alasti en kyllä rupee sulle apinaksi.
Ja ihan sovitut ulkotreenitkin. Vitsi mitä luksusta olis. Kun illasta löytyisi yksikin, no okei puoltoista vapaata tuntia, olisi taas paljon parempi fiilis siitä et noi harrastuskoiriksi itseään tituleeraavat sohvaperunat eläisi sitä niille onnellisinta arkea. Ei oo ihme et ne on olleet tässä useamman viikon vähän... rasittavia. Toinen enemmän kuin toinen. Yritän varata niille hallia taas tiistaiksi, kun siihen mennessä tuskin kentät sulaa vielä. Niin optimisti en sentään minäkään ole.




Kalenterillisesti talvi on kestänyt vähän harmittavan kauan muutenkin, kun olin ajatellut, että Luumu voisi jo hyvin mennä vaikka silloin helatorstaina Nuuskujen kokeeseen - mikäli siis saisin sen eteenlähetyksen sille ajettua läpi. Mut eihän me päästä treenaamaan ennen sitä, niin haaveeksi jäänee. Toisaalta nyt kun olen sallinut itseni taas jälleen harkita kisaamista sen kanssa, mitäpä nyt yhdellä menetetyllä koetilaisuudella on väliä. Ei mitään. Kerkiää sitä vaikka sit koko loppukesän, jos kopkop kunto sallii.




Ja vaikka siis kovasti nautittiinkin lumesta ja ihan oikeasta talvesta (mm. mun ja Mooin hiihtokausi jäi ihan säälittävän lyhyeksi lopulta), vuodenvaihteessa jättämäni ilmoittautuminen Aurajoen vappuiseen yöjuoksutapahtumaan (10 km) ei toiminut säidenkään vuoksi lisämotivaationa, vaan nyttemmin, etenkin tän monta viikkoa kestäneen flunssan ja yskän takia lähinnä lisävituttajana. Salilla en ole päässyt käymään varmaan ainakaan kolmeen viikkoon. PT pieksee mut reilun viikon päästä varmaan henkihieveriin. Yritän tänään sovittaa nastalenkkareita jalkaan, jos vaikka saisin edes Mooista juoksutettua noi pahimmat rasittavuudet tuonne hiekkatien varteen. Itsestäni puhumattakaan.






Mut hei kaikesta tästä huolimatta meillä on uutisiakin! Jokunen viikko sitten saatiin päiväkodista viestiä että huhtikuussa alkaisi Kirputtimen osa-aikaisuus. Ihan rehellisesti, meillä lauloivat halleluujaa sen päivän niin allekirjoittanut kuin tuleva päiväkotilainenkin (hän iloitsee Make-rekasta, jonka muistaa nähneensä siellä). Iloisen rapsakka tunnelma tarttui myös valehtelematta koiriin. Mä suunnittelen täällä jo miten sit huhtikuussa, kun ei thoudellakaan ole enää kentillä lunta, me kävellään aamuisin parin kilsan päähän tiputtamaan Kirppulapsi päiväkotiin ja tehdään sit pikkutreeni tuossa melkein matkan varrella Loukinaisissa - joka jumalansuoma päivä! Aijettä mitä luksusta, ylellisyyttä ja hemmottelua meille kaikille. (Todennäköisesti meitä riivaavat koko kevään erilaiset kuumetaudit, oksennusruljanssit, täit ja kihomadot for crying out loud, mut leikitään et jos kerrankin selvittäisiin aika vähällä.)











Oli paikoin aika haastavat kuvausolosuhteet, kun välillä oli metsän siimeksessä varjoa
ja kohta taas aukeat paikat valkoisenaan lumesta.
Olen kuitenkin tyytyväinen siihen miten hyvin sain tämän kuvan pelastettua,
vaikka se oli ihan täysin ylivaloittunut. 





Me missään poluilla kävellä.
Ihan yliarvostettuja tommoset polut. 











Ritva pulahti ojaan, mut onneks oltiin jo melkein takas autolla. 
Pikkasen haastavaa maastoa välillä.