lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tuun aina raidaa sun kaa - Mooin kisaura korkattu Grännassa




Meillä on takana niin hieno Ruotsin-reissu, että tuntuu jopa vähän vaikealta palata kirjoittamaan siitä. Valtavaa tunnemyräkkää - lähtöstressistä väsymyksen kautta lamaannuttavaan jännitykseen, ahdistukseen, pelkoon ja lopulta kaiken tieltään raivaavaan luottamukseen, iloon, riemuun ja ylpeyteen. Huh. Kyllä vaan saa olla onnellinen pikkukoirasta, joka eräänä helmikuisena päivänä viime vuonna tupsahti meidän elämään kuin pyörremyrsky ja nyt reilu vuosi myöhemmin toimii vaikka minkämoisissa elämyksissä rakkaana rikoskumppanina.

Minkäköhän näistä pureskelluista kapuloista kehtaisi ottaa Ruotsiin mukaan?
Me kerettiin käydä viime postin jälkeen Mari Leiviskällä koulutuksessa neljä päivää ennen kisaa. Mooi ei ollut tehnyt siihen mennessä vielä noin pitkää kisasuoritusta, ja ennakko-odotusten mukaisesti paketti levisikin noin kolmannen liikkeen jälkeen. Oltiin kovasti yritetty ajaa etäpalkkaa läpi, mutta se ei kestänyt vielä. Mooi toimi kyllä vieraassa paikassa ihan taianomaisesti, vaikka lähistöllä oli muista koirista aiheutunutta häiriötäkin. Oli täpäkkä ja leikki hienosti, kuuntelikin. Kisasuorituksessa tuli kuitenkin sen verran korjattavaa eteen, että Mooilla meni fiilis (ja mulla myös vähän), minkä jälkeen suoritus oli tosiaankin kaukana eheästä. Jouduttiin vääntämään vähän kättä muun muassa perusasentoihin tulemisesta, ja vaikka lopussa sainkin vireen taas nousuun ja mielentilan plussalle, kisatreeni oli kokonaisuudessaan kaukana optimista. Sittemmin kävi myös ilmi, että Ritva oli lisäksi pidätellyt kakkaa, joten otappa näistä nyt sit selvää... Että hajosiko se suoritus riittämättömään palkkaodotukseen, korjaamisesta johtuneeseen droppiin mielentilassa, erimielisyyteen siitä koska treenin voi lopettaa (ja kumpi sen päättää) vai epäonnisesti ajoittuneeseen kakkahätään.

Auto täynnä muijia ja koiria matkalla Vantaalle kouluttautumaan. 
Rituliina kerkesi ratsata Kipsan palkat siinä kohtaa,
kun pysähdyttiin Lohjalla tankkaamaan kahvia. 
Tokokoirrra
Vaikka itsestä tuntui lähinnä tyhmältä haaveilla (ja oikeasti toteuttaakin tämä haave) kisaamisesta alle viikon päästä näin keskeneräisen koiran kanssa, saatiin siinä suorituksen jälkeen puhjenneen vesisateen aikana tosi hyvät ja tsemppaavat kisapalkka-aiheiset keskustelut aikaiseksi Marin kanssa. Varmaan suurimpana oivalluksena aion ehdottomasti tulevaisuuden treeneissä ottaa sen etäpalkan ihan tavan treeneihin mukaan. Siis että kisapalkan voi jättää treenien alkajaisiksi jonnekin, ja kun treenit joskus päättyvät, etäpalkan voi sitten koiran kanssa käydä hakemassa, kuten kisasuorituksen jälkeen. Treeneissä toki välipalkataan ihan tavallisesti, mutta ekstrana olisi aina tämä etäpalkka, joka on se vihoviimeinen palkka siitä treenistä. Kuulostaa tosi loogiselta, ja ajaa varmaan sitä kisapalkan ajatusta koiralle hyvin läpi. Lisäksi mun on kisatreenissä/kisoissa kannateltava noissa liikkeidenväleissä sitä paremmin, enkä voi sokeasti luottaa siihen, että se ei haksahda häiriöihin, vaikka sen mun kanssa -kävely onkin tavanpäivänä ihan kiitettävällä tasolla. Älä odota siltä liikoja, sillä se on kuitenkin vielä kovin vihreä.

Kisatreenin lisäksi tehtiin vähän noutoa (ongelmana oli edelleen, että saattoi tulla kapulan yli suoraan perusasentoon). Tässä näkyi selvästi, että Mooilla oli kyllä hyvänä aikomuksena napata kapula matkalla sivulle, mutta koska vauhtia oli liikaa, kapulaan tarttuminen ei tuntunut helpolta, ja Mooi piti ihan selvästi sivulletuloa tärkeämpänä tehtävänä kuin kapulan noukkimista matkan varrelta. Hah. Kauheen kiva ongelma, etenkin kun tuntui että se johtui varmaan vieraasta paikasta, eli epävarmemmasta mielentilasta. Milläs tätä sit treenaat tutuissa ympäristöissä...? Kuitenkin toimin ihan oikein, kun lähdin korjaamaan selkeitä virheitä kisasuorituksen aikana. Eli aina pitää puuttua siihen ongelmaan, joka sillä hetkellä on käsillä. Ihan liian paljon jäädään tavallisesti kiinni siihen treenisuunnitelmaan. Eli jos tarkoituksena on vaikkapa treenata ruutua, josta koira palkataan lelulla ja se ei irrota lelusta käskystä, kannattaa irrottamisongelma ratkaista saman tien, eikä vaan sisukkaasti jatkaa ruututreeniä - koska niin on suunniteltu. Ihan samalla tavalla me oltaisiin voitu Marin luona keskeyttää kisatreeni ja puuttua siinä hetkessä niihin huonoihin perusasentoihin tai pureutua saman tien siihen noutoon. No, ens kerralla sitä on toivottavasti fiksumpi, eikä vaan sokeasti toimi sen mukaan mitä treenisuunnitelmassa lukee.




Paluumatkalla koulutuksesta oli kyydissä vähän väsynyttä muijaa.
Tiistain koulutuksen jälkeen meillä oli kaksi kokonaista päivää aikaa tehdä jotain tälle rikkonaiselle kokonaisuudelle. Jätettiin oikeastaan kaikki tekniikka sikseen, ja pidettiin treenisetit lyhyinä. Rakennettiin ihan valtavasti massaa liikkeenalkuihin, eikä tehty oikeastaan ollenkaan kokonaisia liikkeitä. Jätettiin aina se etäpalkka (ja samalla korostettiin entisestään luopumista siitä - selkeää vapautusta palkalle, jotta uskallan liikkeidenväleissä palkata railakkaasti pelkäämättä, että Mooi varastaa etäpalkalle), mutta palkattiin paljon myös yllärinyksyllä (eli nopea lelupalkka taskusta ja lelu takaisin taskuun). Näistä kahden päivän hellekelin treeneistä Annelle iso käsi, sydän ja halaus. Tekivät hyvää niin ohjaajan psyykelle kuin koiran motivaatiolle. Kun viimein torstaina päivällä pakattiin kamat Ilmaristen nurmikentältä autoon viimeistä kertaa ennen reissuun lähtöä, olo oli kuitenkin ennen kaikkea levollinen. Menisi se homma miten vihkoon tahansa, parhaamme ollaan tehty. Ja sitä paitsi tästä mahdollisuudesta pitäisi olla ennen kaikkea kiitollinen. Ihan sama miten siellä Grännassa kävisi, matka on jo sinänsä toteuttanut tehtävänsä, sillä ilman sitä me ei oltaisi tehty tätä valtavaa työtä.


Luumu joutui kans ihan oikeisiin hommiin.
Tosin tässä se läähkii ihan pelkästään trooppisen kelin vuoksi. 

Loistavan treenimielentilan lisäksi levollisuutta lisäsi aivan jumalattoman rentouttava polunpätkä tuon nurmialueen lähellä.
Kun vaan voisikin aina ulkoiluttaa laumaansa näin <3 
Mooi tuuksä jo?
Vanhat juoksulenkkarit toteuttavat tehtäväänsä oikein mainioina tokokenkinä.
Niinpä kun kisa-aamu lopulta ihastuttavassa Grännan kesäkylässä avautui, oltiin just niin hyvin valmistautuneita kuin vain ikinä voitiin. Mulla meni varhainen aamu hotellin aamiaisella, Inan ja Rinkelin suorituksen jännittämisessä ja kuvaamisessa ja vaaaaaltavasti myöhästyneen aikataulun ihmettelemisessä. Missä täällä ilmoittaudutaan, mihin mä annan tän kapulan (ja olisko se nyt kuitenkin pitänyt olla sorvattu), pitääköhän Mooia treenata miten paljon, alkaakohan täällä sataa vai paahtaa, onhan se nyt varmasti käynyt p*skalla ja olenko itse, ääk, pitäiskö kuitenkin käydä vielä vessassa, mistäköhän siihen oveen sai sen koodin, myöhästytäänköhän me sittenkin.

Toisaalta kun aikataulu oli niin paljon myöhässä, pahin jännitys ehti mennä ohi. Aivoilla meni enemmän virtaa odottamisesta ärsyyntymiseen kuin itse ahdistumiseen. Kuitenkin kun siinä tuttujen kanssa jutellessa ajatukset välillä harhailivat tulevaan kisasuoritukseen, tunsin sen valtavan klimpin jälleen. Sitä ei olekaan varmaan pariin vuoteen tuntunut, mutta nyt se oli taas siellä. Jossain sisuskaluissa se on koko tämän ajan levännyt, ja nyt juuri ennen suoritusta se meinasi luonnonvoiman kaltaisella tavalla pyrkiä ulkoilmaan kaiken tilan keuhkoista, verenkierrosta ja aivokapasiteetista vieden. On se jännä juttu tuo jännitys. Sussaat*na. Ja joka kerta. Joka ikinen kerta mä mietin, että miks mä ihan tietoisesti ajan itseäni näihin tilanteisiin. Kun mä olisin voinut olla tekemässä ihan mitä tahansa muuta. Mutta mä valitsin seistä siinä kehän laidalla ihan kauhusta mykkyrällä, katsella muiden startklass-koirien suorituksia ja laskea koko ajan kuinka monennen koiran jälkeen oma vuoro koittaisi. 

Jos jossain on kokemuksesta apua niin siinä, että mä pystyin luottamaan siihen, että kun se oma vuoro vaan koittaa, koittaa myös selkeys. Mä ihan jopa herkistyin siinä paniikin lomassa. Muiden suorituksia katsellessa melkein kyynelehdin, kun mietin että mä en voi nyt tehdä mitään muuta kuin olla reilu Mooia kohtaan. Se on tehnyt ihan mielettömän duunin jo tähänkin mennessä, enkä mä voi jättää sitä nyt pulaan. Mun pitää vaan tehdä kaikkeni auttaakseni sitä onnistumaan kehässä, olla siihen ihan pe*keleen tyytyväinen ja se paras ohjaaja, jonka se todellakin ansaitsee. Ja kun mä keskityin tähän tehtävään, mua ei jännittänyt enää ollenkaan. Se on ihan käsittämätön se fiiliksen imu kun se vie mukanaan. Se draivi sinne kehään pitämään hauskaa. Nauttimaan joka hetkestä. 

Ja niinhän me tehtiin. Mä en kestä miten täydellistä se oli. Mä olin viime hetkellä päättänyt olla käyttämättä sitä etäpalkkaa, koska se ei ollut valmis, ja miksi mä näin haastavassa tilanteessa yrittäisin houkutella Mooin huomion kehän ulkopuolelle sen etäpalkan kanssa, kun sen pitäisi olla siellä kehässä mun kanssa. Muutamat perusasennot just ennen kehään kutsumista, villit leikit uuden ihan sairaan hienon Kehun kanssa, ja siinä se. Se on menoa nyt!

Ja se toimi kuin en mä tiedä... ei mikään ole toiminut noin hyvin aikaisemmin. Kehääntulo oli ihan sairrrraan hieno, ensimmäinen perusasento oli kuin valtavalla magneetilla siihen imaistu. Voi luoooojja mä rakastan tota koiraa. Se oli niin hieno. Se teki hommia ihan törkeen hyvin KOKO suorituksen ajan. Se oli aktiivinen, vauhdikas, tarkka ja se kuunteli. Se ei keulinut (ennen kuin vasta ihan lopussa jossain liikkeenvälissä veti ylimääräiset kierrokset), eikä sen mielentila laskenut. 

Asento! (Haha reps) 
Seuruussa kävelin itse väärin, kun en saanut ekasta käskystä selvää,
ja pysähdyin, vaikka olisi pitänyt lähteä juoksemaan.
Niinpä meille tuli siihen liike seis > juoksuun mars -vaihto,
mutta ei Mooi ollut siitä millänsäkään.
Lisäksi lopussa oli liike seis > täyskäännös seis, ja sekin meni tosi hienosti :D
Seuruusta ysi.
Palkkaodotus oli kova, että eihän Mooi nyt vielä mulle näitä hommia (täysin) tee.
Mut yritän siedättää kaikenlaiseen muuhun riekkumiseen nyt näissä liikkeidenväleissä,
ja tällä kertaa toimi kyllä hyvin. 
Osasin lopulta onneksi ihan ulkoa nuo liikkuroinnit, eli kunhan vaan tiesin mikä liike on kyseessä,
ei mun tarvinnut kuunnella mitä liikkuri sanoi, kunhan vaan sanoi jotain (nojoo tietty seuraamisessa oli haastavampaa). 

Ennen kisasuoritusta tein joku pari tuntia ennen perusasentoja, etäpalkkaa, jättöjä ja noutoja.
Kaikki meni ihan pershiilleen perusasentoja lukuunottamatta, mutta en uskaltanut jäädä sen enempää hinkkaamaan. 
... Niinpä onkin suoranainen ihme,
miten tiukan kisapaikan tullen Mooi kuin itsestään kokosi paketin ihan täydellisesti kasaan. 
Luoksetulo 

Marilta tiistaina opitusti mä autoin sivulletuloissa katseen kanssa.
Luumun kanssa tietysti totuin jo pitämään katseen visusti edessä,
mutta onhan sen nyt selvä, että näin tuoreen kisakoiran (joo kyllä!) kanssa
katsetta voi vielä vähän hyödyntää ohjaamisessa/tukemassa sivulletuloa.
Luoksetulosta myös ysi, pa vähän takana.
Meillä oli hyvä fiilis, ja se heijastui selvästi myös tuomarin ja tuomarin sihteerin kasvoihin. 

Mooilla on kyllä luontaisesti huikee toi takaosan käyttö.
Eihän se osaa sitä tekniikkaa vielä, mutta voimaa siinä näyttää olevan. 
Liikkeestä istumisesta 8,5, sillä Mooi korjasi vähän asentoa ennen kuin ehdin napata jälleen mukaan seuruuseen. 


Hiijoppia. Tässä oli kaikki edellytykset kapulan ylijuoksuun, mutta niin vaan päätti Rituliina hoitaa homman kotiin. 
Noudosta seiska (hutiloi noston ja pa oli takana). 

Kaukot oli ihan superit (tai siinähän on vain se yksi maahanmeno). Näistä kymppi! 

Tässä kävi epäonninen varaslähtö! 
Mä luulin aluksi, että korkean vireen takia ei malttanut odottaa, mutta videolta ehkä näkee,
että mahtoiko kuitekin vilaista vierellä kävellyttä koiraa, ja ihan rehellisesti vaan kuvitellut, että käsky on jo kuulunut.
Niin oli meinaan itseensä tyytyväisen oloinen otus sitten toisella puolella estettä, että enhän mäkään osannut olla muuta kuin tyytyväinen siihen. Tuli sentään hienosti esteen yli ja vielä perusasentoonkin. 
Ei vaan sittenkään kupla kestänyt loppuun asti.
Eikä se vaatinut kuin sen yhden vilkaisun kehän ulkopuolelle, niin loppupisteistä lähti 20. 
Kisakuvista kiitos Jere Huoviselle ja videoinnista Inalle!
Haha mutta ei mua kyllä ihan käsi sydämellä tämä harmittanut.
Niin oli loistofiilis loppuun asti, etten voinut muuta kuin iloita.
Tällainen yhteenkuuluvuuden tunne on jotenkin niin kallisarvoista, että se sai mut taas muistamaan, miksi me tätä hommaa tehdään. Miksi me treenataan päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Sateella, olkkarissa, pihalla, keittiössä, pölyävällä hiekalla, parkkipaikoilla, kiireessä, pissahädässä ja näköjään kakkahädässäkin, satojen kilometrien päässä kotoa, väsyneinä, pirteinä, rahattomina ja silti niin pirun onnellisina. 

Nollasta huolimatta 158 pistettä, ja paketin kruunaa 9,5 pistettä kokonaisvaikutuksesta "Hieno ratsukko!" 


Oltiin alokasluokassa 12 koiran joukosta sijalla 6! 
Vaikka sää oli ihanteellinen, käytiin silti vähän viilentämässä pääkoppia satamarannassa. 
Mooi tosin kaipasi Luumua tähän kepihakuhommaan. 
Onnistuneen kisapäivän jälkeen oli mukavaa levätä päikkäriajan hotellissa,
kuunnella Harry Potteria ja levätä Mooikoira kainalossa. 
Ainiin paitsi et sen verran piti piipahtaa hotellin puutarhaan,
et saatiin tärkeimmät somepäivitykset ilmoille.
Kyllä siinä kestikin. Klo 11 piti alkaa meidän luokan,
ja lopulta me oltiin vasta puoli kolmelta takas (kävelymatkan päässä) hotellissa.


Toinen osa Gränna-kertomukseen tulossa piakkoin.
Tässä vielä viimeinen hyvänmielenkuva kisauransa startanneesta Rituliinasta sunnuntain iltalenkillä.
Käytiin näyttelypäivän päätteeksi tsekkaamassa kulmat viimeisen kerran ennen kotiinlähtöä
ja näytettiin lelulle taivaanmerkkejä edellispäiväisellä kisanurmella.
(Plus aloiteltiin eteenlähetystreenejä, tulevaisuuteen sen katseen olla pitää.)

Ja niin kauan kun
hengitetään samaa ilmaa
mä aion olla sun
honey
kunnes kuolema erottaa.
Sun täytyy luottaa kun
mä sanon tuun aina raidaa sun kaa
ja aion olla sun honey
ikuisesti sun puolella.

6 kommenttia:

  1. Kokeet korkattu ihan järjettömän hienosti, megaisot onnittelut vielä! <3

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Hienolla suorituksella korkattu kisaura, aploodit täältä. :D :)

    VastaaPoista
  3. Onnea, kuulostaa ihan älyttömän hyvältä teidän meno :)

    VastaaPoista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.