sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Uskalla, heittäydy, unohda muut - Mia Skogsterin luennolla

Mahtiviikonloppu takana ja tarmoa piisaa uuden viikon aloittamiseen. Anne sai mut koukutettua pahemman kerran Bullet Journal -touhuun tämän FB-ryhmän kautta, ja voitteko kuvitella että mulle aukeni washiteippien ihmeellinen maailma vasta nyt! Ja mikä maailma se onkaan. Tilastoista kiksinsä saavalle (minulle!) tiedoksi, että BuJo-listoja voi keksiä ihan mistä vaan. Sivuten tätä blogin (kuitenkin) pääasiallista aihetta, mulla on jo spreadit muun muassa Luumun fyssaripalautteelle ja tokon treenaamiselle yleisesti (sekä treenipäiväkirja että rasti ruutuun -liikekohtainen lista), ja suunnitteilla on myös askarrella joku muistilista Ruotsin alokasluokan liikkeitä varten. Tyyliin check, kun Mooineito osaa tämän ja tuon asian. Vitsi miten kannustavaa ja palkitsevaa, kun saa illanmyöhäisellä jollain nätillä kynällä vähän piirrellä ja rastitella juttuja. Jaksoin useamman vuoden pitää liikekohtaista treenimuistiota myös täällä blogin puolella, mutta nyt kun treenejä on harvakseltaan, vanhantyyppinen blogilistahommeli ei enää palvele tarkoitustaan. Lisäksi mun tulee niin harvakseltaan enää päivitettyä meidän treenijuttuja tänne muutenkin, että mä ehdin unohtaa suuren osan päivitettävistä asioista ennen kuin pääsen päivittämisen äärelle.

No nyt on vanhoja kuvia! Nää on roikkuneet mun blogiin menevien kuvien kansiossa viime alkukesästä saakka.
Mutta ajattelin että koska se kesä taas tuossa kynnyksellä kolkuttelee,
niin mikäpä tässä fiilistellä tulevia _toivottavasti_aurinkoisia kuukausia.
Treenattu ollaan nyt pidemmän kaavan kautta suunnilleen kerran viikossa. Yllättävää kyllä, se tuntuu ihan riittävältä treenimäärältä kotitreenin lisäksi. Viikossa kerkiää hyvin pureskella mitä viime treenissä tapahtui, eikä itse asiassa tämäntyyppinen koira oikeasti tarvitse sitä kuutta kenttätreeniä viikossa. Eri asia sitten siinä kohtaa, kun ollaan oikeasti tähtäämässä kisoihin, mutta nyt pärjäillään hienosti. Just viimeksi eilen oltiin Annen kanssa Räimän kentällä ekaa kertaa nyt keväällä, ja kyllä pisti vähän jännittämään miten Mooi selviää kentän suuremmasta häiriötasosta. Me ollaan kuitenkin tämän vuoden puolella tehty tosi rauhallisissa paikoissa, ja vaikka syksyllä tehtiin myös ihan oikeasti vilkkaissa paikoissa, mulla sykki kuitenkin takaraivossa et mitä jos se on päässyt unohtamaan mitä treenikentällä kuuluu tehdä

Luumu vasta valmistuneella terassilla. 

Niinpä mä olin itse vähän huono. En halunnut kaivaa taskusta kakkoslelua, koska tiedän miten helposti sen tarjoamaan turvallisuudentunteeseen jää koukkuun. Mä halusin toisaalta luottaa siihen, että Mooi osaa treenaamisen säännöt - ja sitä paitsi eihän se leiki samalla tavalla kuin Luumu että se lähtisi rallittelemaan ympäri kenttää lelu suussa. Paitsi tietty nyt se lähti. Ja sitä suuremmalla syyllä se varmaan lähtikin, koska mä olin huono. Jos koira tarvitsee hallikauden jälkeen helppoa ja muistuttelevaa treeniä ulkokenttäkauden niin sanotuissa avajaisissa, sitä tarvitsee myös ohjaaja. Ei Mooi todellakaan mihinkään sen lelun kanssa ollut menossa, mutta mä olin ihan tiedätte kyllä mitkä housuissa, kun se ei ollut mulla siinä syliinkahmintaetäisyyden päässä. Meillä ei toiminut irrottaminen saati luopuminen ollenkaan samalla tavalla mitä se sentään toimii vaikka Metsämäessä (häiriöttömässä paikassa), ja kun muikkeli ei reagoinut ensimmäiseen "tuo tänne" -käskyyn, mä lähden kävelemään sen perässä ajatuksella että ole jämäkkä äläkä anna sen huomata paniikkia sun äänessä. Siis mit* vit***? Ihan oikeesti minä jos kukaan osaan leikittää koiraa, ja siellä mä vaan marssin sen perässä posket paniikista rusottaen treenitaskut täynnä kaikenlaisia leluja. Ja mitä siinä siis tapahtui? No ei yhtikäs mitään. 



Se on vaan ihan tosi kouriintuntuva se hallinnan tunne ja se hetki, kun sä kuvittelet menettäneesi sen. Miten onnellinen voikaan pikkukoira olla päästessään juoksemaan vapaasti hiekkakentällä lelun kanssa ympyrää. Se on varmaan se intensiteetti, joka siinä saa ohjaajalla housunpuntit tutisemaan. Staffi kun juoksee, se ei hyppelehdi, loiki tai edes oikeastaan laukkaa. Se on semmoinen isojen miesten keilapallo, joka tiputetaan pilvenpiirtäjän katolta tarkoituksena saada se uppoamaan mahdollisimman syvälle maahan. Ja siinä kohtaa kun ohjaajalla kerkiää käydä mielessä että hittojossenytpäättäälähteä, niin se on todellakin ehtinyt jo lähteä jo useampaan otteeseen siinä välissä.



Onneksi oli Anne! Mä sain jokaisena hetkenä asiallisen palautteen omasta hölmöilystä, ja kun en näyttänyt tokeentuvani sit millään, sain selkokieliset toimintaohjeet kaikkiin skenaarioihin. Mun puoliaivoisuudestani huolimatta saatiin tosi hyvä treeni, ja Mooi teki muun muassa kehäänmenoja ja loppupalkkajuttuja tosi hienosti keskittyen. Lisäksi todettiin tunnarista, et haistelutehtävä on hallussa, joten nyt on aika edetä noudon kanssa johonkin suuntaan. Mielellään eteenpäin. Ruudun kanssa oli nöyrryttävä ja myönnettävä, että se ei muista enää sitäkään vähää, jonka se sentään viime syksynä jo osasi. Motia ja bongausta vaan lelun kanssa, ei siinä muu auta.


Pelargoniahommissa.
Yks mun lempparikuvista Mooista <3
Tuossa kun pohdiskelin noita hallinta- ja leikkimisjuttuja, muistui mieleeni, etten ole ollenkaan avannut Mia Skogsterin helmikuiselta koiran tunneluennolta tekemiäni muistiinpanoja. Siinä välissä kerettiin jo matkustaa maailman ääriin ja takaisin, joten ihan sanasanaisesti näitä mun raapustuksia ei taas kannata todesta ottaa. Lisäksi teksti sisältää paljon myös omaa pohdintaani (oma teksti mustalla ja muistiinpanoista suoremmin muokattu teksti ruskealla). Kannattaa kyllä ehdottomasti osallistua seminaariin, jos sellainen vielä järjestetään. Paljon oli videomateriaalia teorian tueksi, ja onhan Mia ihan valloittavan hyvä puhumaan ja esittämään asiansa. Rautainen kokemus siihen päälle, ja se on täydellinen luentopäivä siinä!


Betonia siellä joka puolella.
Teknisen kouluttamisen perusperiaate on simppeli: vahvista oikea-aikaisesti ja käytä koiraa motivoivaa palkkiota. Ohjaaja pystyy vaikuttamaan koiran tunteisiin, käytökseen, luonteeseen ja hyvinvointiin. Teknisestä kouluttamisesta on saatavilla paljon tietoa, mutta emotionaalisesta koulutuksesta eli mielentila-asioista ei niinkään. Pitää muistaa, että koiria ei kannata kouluttaa samalla tavalla kuin kanoja. Koirat kokevat hyvinkin erilaisia tunteita, joita voidaan hyödyntää koulutuksessa. Koiraa kannattaa esimerkiksi kehua eri tavalla kun haluamme tukea sen itsevarmuutta/ylpeyttä kuin silloin, kun vain iloitsemme sen tekemisestä (ohjaajalla on eri äänenpaino ja eleet). Ohjaaja kehuu eri tavalla myös halutessaan esimerkiksi rohkaista koiraa tekemään jotain vaikkapa seuraamisen aikana. Tärkeä seikka, joka on tullut vastaan useissa viime aikoina osallistumissani koulutuksissa: tue koiran aktiivisuutta!



Jätin paljon kirjoittamatta, ja panin muistiin asioita lähinnä meidän huushollia ajatellen. Kun koirassa on taistelutahtoa/aggressiota kuten näissä meidän tykinkuulissa, se nauttii siitä että sitä haastetaan. Olen Luumun kanssa oppinut tekemään itsestäni kiinnostavan. Impulsiivisena koirana sitä olisi ollut nuorempana ihan mahdoton kouluttaa ympäristössä, joka tarjoaa jatkuvasti mielenkiintoisia impulsseja, ellen olisi opetellut leikkimään tavalla, jota se arvosti. Se söi raukka useamman vuoden ruokaakin vasta illalla, koska jos sitä olisi aamulla syötetty, sen kanssa ei olisi voinut hyödyntää ruokapalkkaa päivän treeneissä ollenkaan. 




Reaktiivisena ja taistelutahtoisena koirana Luumu innostuu tietysti vetoleikeistä. Se tykkää haastavasta tyylistä, jossa tuijotan sitä silmiin, ärisen sille takaisin, läimin sitä kylkiin kämmenellä ja osoitan kaikin tavoin, että haluan lelua yhtä paljon kuin se. Vaikka Mooi on ihan alkupäivistä lähtien leikkinyt uskomattoman hyvin mun kanssa, sillä kesti jokusen kuukauden uskoa, että leikkitilanteessa se voi pistää mulle tosissaan kampoihin ja että nyt pärrääminen on sallittua ja jopa toivottavaa. Mooi palkkaantuu Luumua enemmän vetoleikistä (vrt. lelun voittamisesta), ja lelun saatuaan se palauttaa sen tosi nopeasti uusi vetoleikki toiveenaan. Mun leikkimistyylini on rakentunut Luumun kanssa, ja nyt mä yritän muistaa Mooin kanssa että läimintä ei välttämättä ole sen juttu, vaan se tykkää vielä enemmän vastaan työntämisestä (eli toisella kädellä työnnän sitä poispäin samalla kun toisella kädellä vedän sen kanssa lelua). Me voitais varmaan tuntitolkulla olla kentällä niin että minä polvillani maassa revin sen kanssa lelua (ja tähän riittää siis myös ihan että pitää kiinni siitä lelusta), tuijottelemme toisiamme silmiin (mitä lähempänä naamaa sen parempi haastavuuden kannalta), pärisemme toinen toisillemme mitä hurjemmilta pedoilta kuulostaen ja odottaen, että toinen päästää jossain vaiheessa irti. Onhan se siis ihan naurettavan näköistä. Aikuinen ihminen siellä sorassa ja kurassa, huutaa kuin mielipuolinen. Eihän tätä ihan totta kehtaa kenellekään ei-koiraihmiselle kertoa saati näyttää. Eikä edes koiraihmiselle, ellei se ole kovan luokan tervassa huljutettu koiraharrastaja.

Keltainen, ihana aurinko. 
Possutin märehtimässä siellä. 

Taistelutahtoinen koira ei välttämättä innostu, jos se ei saa kaipaamaansa haastetta (tönäisyjä jne., leikissä on enemmän jännitettä). Ohjaaja osoittaa koiralle eleillään (tönäisyt, tuijotus jne.) haluavansa haastaa koiraa. Tässä pitää myös tarkkailla omaa tunnetilaansa eikä vain luottaa mekaanisiin eleisiin. Esimerkkinä Mialla oli ihan loistava video, jossa koiraa haukutettiin auton takaluukusta. Huippumatskua, suosittelen!

Koiran erilaisia tunteita ovat mm. ilo, innostus, hämmästys, ylpeys, hallinnan tunne, levollisuus ja luottamus sekä epävarmuus, turvattomuus, turhautuneisuus, hermostuneisuus, inho, ärtymys ja suuttumus. Koiran ominaisuuksista riippuen ohjaajan kannattaa hyödyntää yllätyksen tunnetta esimerkiksi vaikka koiran iskiessä kapulaan kiinni. En taas tietysti osaa samalla tavalla kuvailla, mutta vaikkapa vähän epävarmaa koiraa kannattaa kapulahommissa kehua siihen tyyliin, että ohjaaja ihan tosissaan yllättyisi siitä miten hienosti koira nostaa kapulan maasta. Yrittää vaikka ihan varovasti ottaa kapulaa koiralta, mutta ei ihan uskalla. Nostaa niin sanotusti koiran mielentilaa ja ylpeyttä siitä miten hieno kapula sillä onkaan. 




On opittava tuntemaan koiransa ja tarkkailtava miten koira reagoi ohjaajan ääneen. Nykyään kun kirjallisuutta ja tietoa (ja dokumentaarista harrastamiseen liittyvää lukemista, vink vink) on niin paljon saatavilla, huomaan välillä itsekin haluavani testata jotain juttua ajattelematta sen enempää sopiiko se oikeasti omalle koiralle. Samanrotuisuus ei ole mikään tae siitä, että samat jutut toimivat eri koirilla. Eivätkä edes samat ominaisuudet takaa suoraan verrannollisuutta. Mikä tässä on näiden muutaman koiraharrastusvuoden aikana tullut huomattua, niin esimerkiksi koiran kiihkeys on hyvin subjektiivinen ominaisuus. Mikä on toiselle kiihkeä ja helposti kuumuva, voi olla toiselle ihan tavallisin käyttöominaisuuksin varusteltu perussesse. Oman koiran tunteminen on tärkeää; joku koira voi aidosti haluta olla ohjaajan ystävä. Jos taas haluamme korostaa haastamista (kuten minä yllä), pitää muistaa vastapainona myös hallinnan tunne (kuten minä vielä sitäkin ylempänä tekstissä;)).


Iloinen kesämies.
Voi kesä, tule jo!
Jos koira tekee jotakin kiellettyä, ja sitä kielletään EI, parin sekunnin epävarmuus sen jälkeen koiran puolelta on hyvä juttu. Kieltämisen aikana ohjaaja on ihan paikoillaan. Tämän jälkeen koiran kiinnostuksen voi jälleen suunnata sallittuihin asioihin. Ohjaajan tulee oppia ilmaisemaan ja kontrolloimaan omia tunteitaan, liikkeitään ja ääntään voidakseen vaikuttaa koiran tunteisiin ja kyetäkseen kontrolloimaan sen tunteita ja käytöstä.



Ja kirsikat!
Seminaarissa tuli omaan tilanteeseen aika itsestäänselviäkin juttuja esille. Luumu on opettanut niin paljon, ja leikissä sen kanssa on aina korostunut jännite ja haastaminen. Toisaalta myös vapauden ja hallinnan käsitteet ovat olleet meillä paljon framilla. Mietin joskus, että onkohan meillä käynyt vaan kamalan iso tuuri, että ollaan toisillemme niin sopivat (koiran ominaisuudet sopivat ohjaajan ominaisuuksiin ja päinvastoin) vai ollaanko me muokattu toisistamme tällaisia? Kumpi kumpaa vai kummatkin toistaan?


Vanhemmista kuvista huomaa hyvin miten Mooi on juoksulenkkien myötä saanut kivasti lihasta ja solakoitunutkin vähän. 

Uskalla. Anna itsestäsi mieluummin liikaa kuin liian vähän. Unohda yleisö! Tarkkaile sitten miten koira vastaa toimintaasi. Muista äänenkäytössä niin äänensävyt, äänteiden pituudet, äänteiden painotukset kuin sanojen ja käskyjen loogisuuskin. Mietin tässä kohtaa että poden edelleen silloin tällöin huonoa omaatuntoa siitä, ettei me koskaan otettu kunnollista "vapaa"-käskyä käyttöön. Siis että koiralla olisi selkeä ero siinä koska se on käskyn alla ja koska vapautettuna. Mut sit mä mietin et ei me kyllä ehkä tarvitakaan sellaista. Koira on joko käskyn alla, se suorittaa aktiivisesti jotain tehtävää tai sitten se leikkii. Muun ajan se on jossakin poissa (autossa, häkissä, puussa), jolloin se on tauolla. 




Muista erilaisten äänien kirjo: kehut, huomautukset, käskyt, kiellot ja muut äänet, kuten kipu, hämmästys, yllytys, kannustaminen. Etenkin pentuja kouluttaessa huomaa niiden reagoivan pelkästään äänensävyyn hyvin voimakkaasti. Eleistä taas on muistettava kiinnittää huomiota niiden nopeuteen ja pysyvyyteen sekä loogisuuteen ja ennalta-arvattavuuteen. Liikkeet voidaan karkeasti jakaa innostuneisuutta lisääviin ja hallintaa korostaviin liikkeisiin. 

Välihuomautuksena jaan tänne muistiinpanojen joukosta löytyneen ajatuksenpätkän: "Heijastelee mielessä miten hienoa kisaaminen Mooin kanssa on varmaan muutaman vuoden päästä. Luumun kanssa on eri tavalla siistiä, kun se on kuin joku luonnonvoima, jonka saa suitsittua hetkeksi > onnistumisen tunne. Mooi ehkä enemmän oikeasti pala sielua tässä mielessä > paremmin samassa kuplassa?"

Siellä oli pinaattia, mutta ne kaikki kuivui kokoon. 
Yhtään kesäkurpitsaakaan ei taidettu saada.
Ihmeellisiä puutarhureita oltiin viime kesänä. 


Meidän noutohommia ajatellen kirjoitin muistiin, että kun koiralla on jotain hienoa ja sen ollessa paikoillaan, koiran kannattaa tiukentaa otetta. Kun koira haluaa itse pitää, se pitää usein tiukemmin. Pitoon vinkiksi jännitettä; yritä sivusuunnasta vaikka ottaa kapulaa nopeasti ns. ole niin ettet olevinaan uskaltaisi ottaa kapulaa koiralta. Älä päästä koiraa rentoutumaan liikaa, vaan pidä huoli äksönistä. Kun ohjaaja lähestyy > koira tiukentaa otetta. Tämän voi myös treenata lelun kanssa. Irti-käsky silloin, kun koira haluaa purra ja on hyvässä vireessä. Jos koira on irroittamaisillaan, tee jännitettä. Jos tiputtaa, älä mene aina hetsaamaan lelulla, vaan esimerkiksi kannusta koiraa "mene vaan, ota vaan". Eli kannustetaan koiraa itse ottamaan lelun/kapulan. Mieti mitä missäkin tilanteessa vahvistetaan ja onko se tarkoituksenmukaista. Nouto on haastava liike, sillä koira joutuu vaihtamaan mielentilan sivulla istumisesta räjähtävään noutoon (molempiin suuntiin) sekä muuttamaan mielentilan takaisin luovuttaakseen kapulan ohjaajalle (yhteistyömoodi). Yhteistyömoodista löytyy varmaan myös mun ja Mooin noutoon liittyvät ongelmat tällä hetkellä. Mun pitäisi kannustaa sitä enemmän esittelemään/tuomaan mulle esineitä, koska se on kuitenkin sille luontaista. Usein jos meille tulee vaikka vieraita, se noukkii jostain jonkun ikearotan tai oikeastaan mitä vaan ja kulkee ympäri kämppää ihan onnesta sykkyrällä. Mä voisin siis noudossa kehua/silittää sitä kantamisesta ja pitämisestä, enkä saman tien palkata lelulla.

Ne on noissa "parvekelaatikoissaan" muuten vieläkin. Heh. 
Kilpailutilanteessa koiran tulee olla sinnikäs, innokas, halukas mutta keskittynyt ja ohjaajaa kohtaan rento. Nämä ovat ristiriitaisia ja myös toisiaan poissulkevia ominaisuuksia, minkä takia toisinaan joudutaan tekemään kompromisseja. Kisoissa tulee paljon odottelua. Kisakaudella koirille tulee tiheään tahtiin kisoja, joiden välissä ei ehdi välttämättä tekemään muuta kuin ylläpitotreeniä. Tässä pentukoulutuksen arvo näkyy. Jos koira seuraa pakosta, se jaksaa ehkä korkeintaan yhden kisakauden. Pentuaikana rakennetaan motivaatiota jne. Myös tilanteissa, joissa koira ei ole kokonaan aktiivisesti töissä vaan esim. vilkuilee muualle tai ääntelee, tämäkin yleensä pahenee iän myötä.

Aktiivisuus, itsevarmuus ja voima nousivat esille kisatilanteesta puhuttaessa. Sinä määrittelet onnistumisen. Onnistumisen ilo välittyy koiraan, koiran on helpompi ymmärtää viestejäsi ja niin koira kuin ohjaaja kehittyvät näin nopeammin. Pura harjoiteltavat asiat helpoiksi itsellesi. Mieti myös mitä harrastamiselta haluat. Tärkeintä tulisi olla omien taitojen kehittäminen, sitten koiran kouluttaminen ja vasta viimeiseksi kisamenestys.

Luento sai kovasti pohtimaan omia ja omien koirien ominaisuuksia. Ja toisaalta miten pitkälle asioita voi selittää koiran ominaisuuksilla. Eli että ei haluta treenata tietyllä tavalla, koska koira on tietynlainen. Suljetaanko treenitapoja ulkopuolelle liian helposti? Pitäisikö olla kokeilunhaluisempi ja hyödyntää enemmän esimerkiksi eri lajien parista saatavaa kokemusta. Lisäksi pohditutti tulisiko myös ns. tavan harrastajan suunnitella treenivuosi kattavammin. PK-puolella treenivuosi jakautuu varmaan luontaisesti helpommin kesään sijoittuvan kisakauden ympärille, kun taas nykyisten loistavien sisäharjoittelumahdollisuuksien myötä tokokoirat treenaavat ja kisaavat usein koko vuoden ympäri. Toki moni tähtää arvokisoihin ja treenaa sen mukaan, mutta entä me muut? 


2 kommenttia:

  1. Mielettömän hyvää tekstiä jälleen kerran! Paljon hyviä vinkkejä, jotka kirjoitan ehdottomasti itselleni ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun löytyi luettavaa :)

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.