lauantai 16. huhtikuuta 2016

Terkkuja Tallinnasta

Juttelin tuossa edellisellä viikolla naapurin mamman kanssa. Me puhellaan aina mitä sattuu, ja olen saanut kuulla tarinoita maan ja taivaan väliltä muun muassa männävuosien äitiyslomista ja imettämisestä, hänen lapsensa westien kasvaimesta ja sen mystisestä paranemisesta sekä puutarhanhoidosta, tietysti. Ääneen ihmettelin hänelle, että nyt kun Mooikin tuli meille, enpä oikein tiedä miten aika riittää kaikkeen. "No höpöhöpö, kyyllä se riittää. Sä olet niin terhakka, tuolla kun noita vaunujakin työntelet."

No piru vie niin olenkin! Tästä sisuuntuneena ja deadlinen muodossa saamani ultimaattumin kannustamana puristin tuon viime postissa mainitsemani jättiläistyöprojektin eilen valmiiksi, ja nyt olen vapaa tekemään mitä haluan (tässä tapauksessa se tarkoittaa haravointia ja blogin päivittämistä). Tähän äkilliseen terhakkuuden ownaamiseen saattoi tietysti vaikuttaa myös kolmen päivän kylpyläloma Tallinnassa viime viikonvaihteessa. Edellisestä Tallinnan-visiitistäni alkoi jo ollakin kymmenisen vuotta - olihan se aikakin!

Lomanen keväisessä ja ihanan keskieurooppalaisessa Tallinnan vanhassakaupungissa oli rentouttava ja myös voimaannuttava. Se oli ensimmäinen ihan oikea reissumme Kirppusen kanssa, ja niin sitä vaan selvittiin ehjin nahoin ja hyvin hermoin ensin autolla Helsinkiin, sitten laivalla Tallinnaan ja sama rumpa takaisin parin yön päästä. Mukana meillä oli vaunut (joita oli tietysti erittäin lystikästä kantaa useamman kerran päivässä kolmisenkymmentä rappusta toisessa kerroksessa sijaitsevaan hotellihuoneeseemme) mutta myös kantoliina! Kun Kirppunen vaan malttaa, sitä on kätsyä kannella ympäriinsä liinaan kiedottuna. Kudottujen liinojen maailma on meille vasta aukenemassa, mutta vitsi mikä maailma se onkaan!

Tässä siis muisteloa matkakuvien muodossa.

Vanhankaupungin mukulakiveykset saivat Kirpun aika hyvin unten maille.
Ekstremeversio meidän maantielaulusta:
"Maantie, maantie, onpas kuoppainen maantie.
Ylämäki, ylämäki, ylämäki, ylämäki.
Alamäki, alamäki, alamäki, alamäki.
Huh, kuoppa! 
Meidän hotelli sijaitsi niin hyvällä paikalla vanhassakaupungissa, tämmöisen tornin juurella, lähellä satamaa. 



Ilmatkin hellivät meitä turisteja.
Ekan päivän suhmuraisuutta lukuun ottamatta oli oikein keväistä. 
Bongattiin Suomen lähetystö. 








Ehdottomasti suositellaan intialaista ravintolaa Chakraa.
Manteli-cashewpähkinäkastikkeessa haudutettu kana & parsakaali oli niin hyvää,
että tästä annoskuvasta tuli tällä kertaa tämmöinen. Oli vissiin vähän nälkä! 
Toinen hyvä oli italialainen Trattoria del Gallo Nero.
Oikea kamera unohtui hotellille, mutta tässä kännykkäräpsy. 
Herkkusieni-tryffelipasta oli ihan mielettömän hyvää, mutta varmaan ikuisesti tulemme muistamaan tämän ravintolareissun kuitenkin Kirpun erityisen ärhäkkäästä mielentilasta, vaikka ruoatkin ihan muistamisen arvoisia olivat. 
Herkuttelua paikallisilla juustoilla hotellihuoneessa. 
Meidän olisi pitänyt Kirpun kanssa käydä välillä tuolla alimmaisen kyltin osoittamassa suunnassa ;) 
Vanhassakaupungissa oli niin hauskoja kadunnimiä välillä!
Erityisen paljon nautin tietysti hotellin rajattomasta kylpyläoikeudesta ja vanhankaupungin ravintoloiden uskomattoman hyvästä ruoasta (kunpa sitä jaksaisi syödä useamman kerran päivässä!). Hauskaa oli myös arvailla viron kielen sanoja milloin mistäkin yhteydestä. Olisin joskus opiskeluaikana halunnut kieltä opiskellakin, mutta ajankäytöllisesti se ei olisi tuolloin ollut järkevää. Viro on niin söötin kuuloista! Ihan repeilemiseen asti tässä kielen ihastelussani pääsin ruokakaupan viiniosastolla; Itaalia, Hispaania, Saksamaa ja Tšiili olivat hauskoja, mutta ihan paras oli kyllä Prantsusmaa. Arvaatko mikä se on? Muita katukuvasta silmään osuneita, Viron-matkalaisille erittäin olennaisia: pullo = pudel (eli siis puteli tietty!) ja meripihka = merevaik (eli merivaikku). 

Koirat olivat pikkulomamme ajan hoidossa kumpikin tahoillaan. Luumu oli mamman luona ja Mooi kasvattajallaan Tarulla tässä Turussa myös. Loma toisistaan erossa tuntui tekevän niillekin ihan hyvää, sillä ne olivat suureksi ilokseni ihan selvästi riemuissaan toisensa taas nähtyään. Vitsi mitkä riemunkierrokset tulikin Tarun pihalla juostua! Ja vaikka kuinka niitä viime postissa vähän "moitin" siitä että ne ovat... no koiria, niin ei ole koskaan Mooikaan tuntunut niin paljon omalta koiralta kuin mitä reissun jälkeen. Läikehti tuolla sisällä asti jossain semmoinen lämmin tunne, kun toinen niin innoissaan lähti meidän matkaan vielä, vaikka viime viikot on ollut täällä kotona yhtä sääntöjen rakentamista. Kiitos hoitajille kuvista ja kaitsennasta :)


Luu-Luu mamman sängyllä. 
Luu-Luu nojatuolissa nokosilla. 
Luu-Luu lenkillä. 
Mooi viihdytti Orville-pappaansa <3 
Pappaa välillä vähän väsytti lapsenlapsensa kaitseminen. 

Mooi ja Orville vaunuilemassa. 
Viime hetken pelmut. 

Olipa muuten erityisen kätevää viedä likka kasvattajalleen hoitoon ja saada se terveystutkittuna takaisin!
Tässä kohtaa erityisesti sijoituskoiran omistaminen on aika leppoisaa :D
Ei spekuloida, vaan palataan noihin luustokuviin kun ne ensin palaavat liitosta tuomiolta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä meno! 😊
    Mikä on sijoituskoira?
    Terveisin urpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Sijoituskoira on ytimekkäästi kuvattuna semmoinen, että mä saan nauttia elämästä ja kasvattaja maksaa viulut ;) Ei maar, kasvattaja saa siis halutessaan tehdä sijoituskoiralla yhdet pennut, minkä jälkeen koiran koko omistajuus siirtyy mulle. Kasvattaja myös maksaa jalostukseen liittyvät kulut, kuten nyt nämä viralliset lonkka-, kyynär-, polvi- ja silmätarkastukset.

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.