tiistai 19. huhtikuuta 2016

Ohjaaja saa olla kentällä vähän hullu

Osa teistä onkin jo löytänyt hedelmäpossujen omalle Facebook-kanavalle, jonne olen noin kuukauden verran päivitellyt semmoisia päivänpolttavia juttuja. Ajatus tämmöisenkin someväylän käyttöönotosta lähti oikeastaan siitä, kun nykyään on niin harvoin aikaa enää päivitellä tätä blogia, mutta tajunnanvirta ei ole mihinkään huvennut. Päinvastoin. Harva se hetki tulee mieleen että aivitsi, tämänkin voisi johonkin kirjoittaa, oijoi kun tästäkin saisi hauskan tarinan. On se kummallinen tuo 2010-luvun ihmisen perustavanlaatuinen tarve asioiden jakamiseen! Liity siis joukkoon ja pysy ajan hermolla siitä missä näiden kultapossukerholaisten kanssa milloinkin viipotetaan.





Tuonne FB-sivulle päivitinkin jo sen verran, että sunnuntaina piipahdettiin tosiaan vallan vain ihmisten kesken Nurmijärvellä amstaffiyhdistyksen järjestämässä tottispäivässä. Kouluttajana oli SM-tasollakin hienosti ansioitunut Riikka Veikkanen. Ajatus tähän päivään osallistumisesta lähti taas siitä, että oli palava tarve saada taas koulutuksiin osallistumisen ilon syrjästä kiinni, ja hakusessa oli Kirpun kanssa joku "matalan kynnyksen" paikka. Tottispäivään oli hauska osallistua, koska tietty PK-asioista ihan vihreinä voitiin vaan saapua paikalle (ilman koiria vielä!) ja imeä itseemme kaikki uusi ja mielenkiintoinen tietotaito. Vielä kun Annekin lähti mukaan, kyllä me päivästä hienosti selvittäisiin.

Ihan yhtä optimistinen fiilis ei ollut koulutuspäivän aamuna, kun tuli vilkaistua ikkunasta ulos ja sittemmin tarkistettua asia vielä ilmatieteenlaitokselta. No totta helkutissa just sinä päivänä kun me ollaan koko päivä ulkona, siellä pitää sataa kissoja, koiria ja haisunäätiä taivaan täydeltä. Siis kamoon! Edeltävänä lauantaina oli kuitenkin paistanut aurinko - ja tietty heti seuraavana maanantainakin paistoi aurinko. Että sattuikin taas tuuri! 



Mooi 1 v 9 kk
Yllättävän kivasti päivä Nurmijärvellä, tarkemmin sanottuna Rönkän kylässä keskellä ei juuri mitään, meiltä kuitenkin sujui. Kirppu nukkui sopivasti sekä meno- että paluumatkat ja jonkin verran myös paikan päällä vaunuissa. Kouluttaja oli oikein ihastuttavan oloinen, helposti lähestyttävä ihminen, jonka ajatuksiin koiran kanssa harrastamisesta oli itsekin helppo samaistua. Koirakkoina oli pelkästään amstaffeja, ja siinäkin mielessä oli todella mielenkiintoista päästä näkemään amerikanserkkuja enemmän tositoimissa. Ihan mahtavia koiria kyllä jokainen! Annen kanssa puheltiinkin, että huikeita tapauksia kyllä: energisiä, motivoituneita, häiriöstä huolimatta keskittymiskykyisiä ja kivasti saaliilla palkkaantuvia. Tykkäsin itse oikein kovastikin parista ketteränoloisesta nartusta, ja pakko myöntää, että semmoinen ehkä sittenkin joskus vielä amstaffi -ajatus alkoi taas parin vuoden tauon jälkeen nostaa päätään ;)





Anne kirjoitti päivän aikana muistiinpanoja sen verran mitä nyt rankkasateelta sateenvarjon alla värjöttelyltään kykeni minun viihdyttäessä ja työnnellessä Kirputinta edestakaisin vaunuissa. Blogin tyylille uskollisena älkää siis taas ottako ihan kirjaimellisesti kaikkea. Asiat tulee lähinnä ulkomuistista ja vielä toisen ihmisen muistiinpanoihin nojautuen. Ja tässä pitää myös muistaa tämä allekirjoittaneen peekoo-vihreys. Kentän laidalla käydyissä keskusteluissa sivuttiin muun muassa aiheita, että niin mitä niitä pk-lajeja taas olikaan? Niin siis onko niissä aina sama se tottisosuus ja sit vaan se maasto on eri vai? Ja niissäkin on sitten eri luokkia, niinku alokas jiiänee..? Niin siis ei oo liikkuria vai, miten siis siirtyykö ne vaan sitte itsekseen siellä paikasta toiseen ja saako sitä koiraa vapauttaa ollenkaan välissä vai tekeekö ne ne kaikki hommat putkeen? Vitsi että sen beehoon vois kyllä joskus rykäistä. Joo mutta ei tänä(kään) vuonna vielä. Ehkä ens vuonna. Kun kerkiää paneutua.

Tavoite Kirpun kanssa päivään osallistumisesta oli saada koulutuksesta edes yksi uusi ajatus omaan treeni-ideapankkiin, ja sehän täyttyi mennen tullen. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista päästä vähän näkemään sitä tottispuolta ja kuinka siellä koulutetaan. Toki siis laji kuin laji, koiria voi kouluttaa yhtä monella tapaa kuin mitä meitä on ihmisiäkin. Lienee liikaa yleistetty, jos vetäisen nyt kovastikin jotain pk-johtopäätöksiä tämän yhden koulutuksen perusteella, mutta se on nyt tällä hetkellä ainut, mitä siellä kokemuspankissani tällä hetkellä on, joten koittakaa pärjäillä.





Kirjoitinkin heti kouluttajan alkupuheenvuoron jälkeen muutamia headlaineja ylös: aktiivisuus, positiivisuus, keskittyminen, vietti, yhdessä tekeminen, kuri. Ihan kuin omasta kynästä, tai siis olihan ne, mutta myös niinkuin omasta suusta. Riikka kertoi kouluttavansa positiivisen kautta ja painottavansa aina sellaista aktiivista koiraa ja keskittynyttä tekemistä. Viettejä hyödyntäen tehdään yhdessä ja pidetään hauskaa, mutta taustalla on kuitenkin aina se kuri myös. Nuoria koiriaan Riikka kannustaa olemaan tietyllä tapaa röyhkeitä, kaivelee sitä hulluutta sieltä esiin myös. Kuri näkyy siinä, että myös koulutustilanteessa on sellaisia asioita, jotka eivät ole sallittuja. Kuten että jos kaikessa röyhkeydessään ja hulluudessaan koira alkaisi irrotustilanteessa napsia vaikka näpeille, tällainen ylilyönti tietysti kiellettäisiin. Itse ajattelisin, että kyse on varmasti vähän samasta asiasta kuin mitä muistan useammassakin tokokoulutuksessa sivuttaneen: treenaamisen pitää olla hauskaa, mutta treenaamisella on aina myös ne säännöt. Kun näitä sääntöjä noudatetaan, voidaan pitää yhdessä hauskaa. Säännöistä on pidettävä aina kiinni. Ei voi tehdä niin, että koira "pölläytetään" kerran jostain asiasta, mutta seuraavalla treenikerralla kiellettyä asiaa katsotaan läpi sormien. Hyvässä ohjaajassa on myös vähän näyttelijän vikaa. Omaa suuttumustaan voi joutua vähän harjoittelemaan - tärkeää on, että koira uskoo, että olet sille oikeasti vihainen, jos se hölmöilee.

Kaikkien koirien kanssa tehtiin enemmän ja vähemmän seuraamista. Tässäkin maallikko pohdiskeli, että näyttäisi, että pk-puolella keskitytään heti alkeistreenissäkin enemmän tunnetilaan kuin välttämättä oikeanlaiseen tekniikkaan. Näytti olevan tärkeää, että seuraaminen näyttää voimakkaalta. Ei siinä juuri mitään namiteltu, vaan kainalopatukan avulla hyödynnettiin saalisviettiä ja rakennettiin näin voimaa siihen seuruuseen sekä perusasentoon. Riikka muistutti, että myös perusasento on seuraamista, eikä hän alkeistreenissä lähtisi vielä ottamaan askeltakaan eteenpäin, ennen kuin koira osaa hakeutua perusasentoon kaikista suunnista. Seuraamisessa käytettiin paljon kainalopalkkaa, mistä omaan silmään se kontakti koiralla rakentuu aika ylös. Muutaman vähän pidemmälle päässeen koirakon kohdalla näkikin, että seuraamisen kontakti oli todella intensiivinen, ja koiran asento edestä tosi "ylhäällä" jotenkin. Siis että on mahdollista saada tämänkin rakenteinen koira semmoiseen joutsenkaulatyyppiseen seuruuasentoon. Hienon näköinenhän se on, tietty heti mietin että mitähän fyssari sanoisi. Oikealle käännöksiä palkattiin ilmeisesti enemmän vauhdilla ja pyöräyttämällä se palkka eteenpäin > lisää viettiä, ja vasemmalle käännöksiin oli tarkoitus saavuttaa enemmän keskittymistä. Hyvä ajatus oli oman kävelyvauhdin säätäminen ihan kokeessakin sen mukaan, että näyttääkö koira tarvitsevan enemmän viettiä vai keskittymistä. Hitaassa vauhdissa koira joutuu keskittymään enemmän. 




Jännä homma näin tokoilijan näkökulmasta oli, että koirilla roikkui liinat perässä lähes koko koulutuksen ajan. Mistään hallinta-asiasta ei ollut kyse, vaan pakotteiden hyödyntämisestä. Me ei olla Luumun kanssa kokeiltu tuommoista hihnapakotetta. Tai yhdessä koulutuksessa kokeiltiin kerran, kunnes aika pian todettiin, että hihnasta nyppäisy on sille kuin kärpäsen surinaa korvissa. Ihan yhdentekevää. En ole pakotteisiin millään tavalla perehtynyt, mutta maallikon silmään taas tosi hienosti tässä koulutuksessa rakennettiin sitä syy-seuraus-yhteyttä. Eli häiriöön menevä koira saa nyppäisyn hihnasta, ja kun tästä skarppiintuneena tarjoaa taas aktiivisuutta, sitä kehutaan täydestä sydämestä. Tärkeää on siis mitä pakotteen jälkeen tapahtuu. Kehun pitää olla aito! Ohjaaja saa olla kentällä vähän hullu ja kovaääninen! Näin koira oppii siihen, että häiriön kuullessaan se tarjoaa aktiivisesti voimakasta kontaktia. Jos siis oikein ymmärsin. Passivoivaa pakotetta ei juuri käytetä, ellei koira nyt ihan suoraan perseile, räyhää tms. 


Jos taas koiralla ei ole kunnollista motivaatiota ylipäänsä tehdä hommia, sitä ei pysty pakotteilla aktivoimaan eikä siltä voi vaatia mitään. Älä kuitenkaan lähde houkutteluun, eli ei missään nimessä niin, että kun koira menee häiriöön, eli katsoo muualle, niin että siinä kohtaa vetäisit sen palkan näkyviin. Viettiä voidaan nostaa teettämällä jokin lyhyt/helppo tehtävä ja palkkaamalla siitä isosti tai vaan odottamalla kentällä, että koira alkaa itse tarjota aktiivisuutta. Joskus on tarpeen auttaa koiraa olemaan aktiivinen ja antaa sille toivoa, että jotain kivaa tapahtuu ihan kohta. Tärkeä ajatus oli myös se, että on ihan sama mikä ja kuinka suuri ongelma koulutuksessa on, joka ikinen treeni tulee suunnitella sen mukaan, miten ongelma ratkaistaisiin. Tässä kohtaa epätoivoon vaipuminen ei vie mihinkään. Vapauttavaa oli myös kuulla, että koiran temperamentilla on suuri merkitys siihen, kuinka paljon töitä minkäkin asian kanssa joutuu tekemään. Fakta vaan on, että toisten koirien kanssa pääsee helpommalla kuin toisten. 






Maallikko täällä taas analysoi, mutta koulutuksessa tunnuttiin keskityttävän ihan perustokokoulutuksia enemmän myös sellaiseen ns. treenaamisen opetteluun. Niinkuin esimerkiksi palkkaukseen. Kuinka palkataan oikein, millaiseen mielentilaan koiran pitää jäädä patukasta irroittaessaan. Pitää osata jaksottaa kunnolla. Irrottamisen jälkeen voi laskea kolmeen ja odottaa koiran aktivoitumista. Eli irti > 1, 2, 3 > käsky (esim. istu) tai jes ja uudestaan kiinni patukkaan. Meidän pitäisi Luumun kanssa ehdottomasti paneutua enemmän tähän jaksottamiseen ja muutenkin panostaa enemmän siihen, että irti on oikeasti irti (saman tien) ja silloin ei enää hypellä päin tai tavoitella sitä lelua enää tai muutenkaan hölmöillä mitään. Se on se hetki, jolloin koiran pitäisi aktiivisesti odottaa mitä siltä seuraavaksi pyydetään, jotta se saa työn kautta mahdollisuuden siihen palkkaan taas.

Meille hyvänä muistutuksena tuli myös palkkaamistiheyden säätäminen. Jos on kyseessä edistyneempi koira, sitä ei tarvitse joka kehusta ja vapautuksesta palkata jollain fyysisellä asialla, vaan harvempi palkkatiheys skarppiinnuttaa koiraa ja lisää keskittymistä. Luumu saa ihan liikaa palkkaa ja joutuu ihan liian vähän ajattelemaan itse. Aijai. Meidän pitää enemmän luottaa siihen pelkän laumapalkan voimaan, eli palkata ainoastaan sosiaalisesti. Sehän toimii meillä erinomaisesti, joten en tiedä miksi jatkuvasti tungen sille nameja naamaan tai heiluttelen patukkaa milloin missäkin tilanteessa. Pöh, tyhmä ohjaaja!



Nämä kuvat on otettu joskus tammi-helmikuun vaihteessa.
Oikein hyödykäs ja mukava päivä ajoittaisesta rankkasateesta huolimatta. Loppukaneettina mainittakoon ihan muistiinpanoihin asti päässyt ajatus siitä, että kyllä erityisesti me tokoilijoina ollaan aikamoisia kermaperseitä, kun treenataan ympäri vuoden lämmitetyssä hallissa kumirouhematolla ja on pelit ja vermeet jokaista treenaamisen nyanssia varten. Ne ihan ultimaattiset koiraharrastajat kun painavat missä tahansa kelissä ulkosalla, hiekkakentillä ja hyttysenpuremissa metiköissä. Siinä sitä pureskeltavaa huomiselle, kun pakataan kamat kassiin taas hallitreeniä varten. Keittäiskö ihan kahvia mukaan ja löytyiskö tuolta kaapista joku pullakin..? Ihania treenejä hei kaikille!

Pari kuvaa koulutustunnelmista :D 

Aika itsetuhoinen suunnitelma kyllä tässä kelissä lähteä Kirpun 5,5 kk kanssa kouluttautumaan Nurmijärvelle xP


4 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia sieltä sateesta huolimatta tarttui matkaan! Ja täs ne on nyt kivasti jäsenneltynä kastuneista papereista ja harakanvarpaista huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hei kiitos kirjurina toimimisesta :D

      Poista
  2. Tosi hyvin kirjoitettuja muistiinpanoja, tai siis ajatusten läpikäyntiä! Pisti taas ihan ajattelemaan. Etenkin tuo jatkuvan palkan tuputtaminen... Näen niin itseni tuossa "namia ja patukkaa koiralle joka käänteessä", voisikohan sitä edes yrittää tukeutuvansa siihen sosiaaliseen palkkaan enemmän. On vaan jotenkin niin helppoa palkata aina osaavaakin koiraa vain heittämällä sille palloa ja nameja. Ohjaaja taas peiliin katsomis-kurssille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo hetken mietin et kehtaanko julkaista tämmöisiä jollekin toiselle itsestäänselvyyksiä 😂 On se kummallinen toi patukanheiluttelutarve! Tuskinpa siitä koskaan pääsee kunnolla eroon ;)

      Poista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.