maanantai 30. joulukuuta 2013

Tassunjälkiä Koh Samuilla

Kaveri, jota tuli hotellimme nurkilla paijattua
useaan otteeseen pahimmassa Luumun kaipuussa.
Tämä on yksi niistä reissuamme koskevista uupuvista postauksista, joista taisin mainita jossakin edellisessä reissupostauksessa. Oma Muumu oli jäänyt koirahotellin hellään huomaan, ja Samuin lukemattomat tassuttelijat onnistuivat pitämään pahimman ikävän ja halipulan loitolla. Joskus niiden touhuja sai ihastella ja naureskella, usein vain ihmetellä. Joskus meinasi tulla itku.

Olen turistina tarkkailija. Tallinnassa kulutin aikaani tarkkailemalla viron kielen samankaltaisuuksia omaan äidinkieleeni, ja onnistuin loppureissusta tilaamaan suhteellisen sujuvasti ruokaa eestiksi (vai onko se viroksi?) kieltä koskaan oikeasti opiskelematta. Thaimaasta muistin kolmen vuoden takaa "toffeenväriset pystykorvaiset koirat, joista olisin voinut minkä vaan napata kainaloon ja tuoda mukanani Suomeen". Näin muistan ajatelleeni. Nyt koiranomistajana ja fanaattisena, jopa hysteerisen tarkkana sellaisena, koirakulttuuria ja koiria koskevat havaintoni olivat hiukan erilaisia. Mutta vain hiukan! Kyllä tunnustan muutaman kerran sanoneeni, että tuon voisin ottaa mukaani. Tai että tuon adoptoin ja teen siitä vielä tokovalion. Siinä olisi projektia kerrakseen!

En nyt mitenkään systemaattisesti aio vertailla Suomen ja Thaimaan koirakulttuurien eroja... etenkin kun Suomessa voidaan puhua koirakulttuurista, Thaimaassa koirat ovat saumattomasti elämään hioutunut ominaisuus, jota ei voi tarkastella yhtenä yksittäisenä maljakosta särkyneenä sirpaleena. Tai näin ainakin minä sen koin. Enkä oikeasti voi kahden ja puolen viikon tarkkailun jälkeen todeta selvittäneeni totuutta Samuin koirista, mutta voin ainakin yrittää kuvata miltä ne minun suomalaisiin koiraharrastajan silmiini näyttivät, Koh Samuin koirat.

Suurin ero koirien pitämisessä on se, että Samuilla ja ilmeisesti Thaimaassa noin yleensäkin koirat saavat käyskennellä vapaana ilman hihnan kiertämää. Itselle jäi sellainen kuva, että todella suuri osa näistä vapaana käyskentelevistä koirista kuitenkin kuuluu jollekin, on jonkun omaisuutta. Kuitenkin tuntuu todella hassulta verrata koiran omistamista omiin lähtökohtiin, joissa koira oikeasti on minun. Kun Thaimaassa tuntuu, että vaikka se koira jollekin kuuluukin, se on enemmän yhteistä omaisuutta kuin Suomessa koirat ovat. Siis että samaa koiraa tapasi aina saman putiikin edessä maleksimassa tai samassa kadunkulmassa seisoskelemassa. Ja sitä saivat paijata, komentaa tai husuttaa niin paikalliset kuin turistitkin. No lähinnä paijata. Koirat olivat niin tottuneita elämäänsä ja ympäristöönsä, ettei niitä tarvinnut kenenkään olla komentamassa. Ne kyllä tiesivät miten ihmisten kanssa ollaan ja liikenteen seassa kuljetaan. Kertaakaan en nähnyt, että jostakin koirasta olisi ollut kenellekään ihmiselle - paikalliselle tai turistille - haittaa, tai että koira olisi vaarantanut liikenteen tai itsensä. 

Jokaisella kunnon kaupalla oli oma maskottinsa.
Joskus ne odottivat sisäpuolella liukuovien takana, että joku päästää ne jälleen ulos. 

Mitä tämän lempeän katseen takana mahtaakaan piillä? 

Koiranmentävä kolo 
Mihin tahansa katsoitkin, aina jossain oli koira. 

Aamuisin Lamai oli kokonaan koirien valtakuntaa. 

Voiko tätä katsetta vastustaa? 
Edes rahaa ei voinut vaihtaa, etteikö törmännyt koiraan :)
Usein koirat olivat näitä "toffeenvärisiä" pystykorvatyyppisiä koiria, joiden koko vaihteli keskikokoisesta suureen. Varmaan niiden taustalla on jotain thai ridgebackia, sillä monella oli selässä irokeesi (miksi sitä ikinä niissä ympyröissä kutsutaankaan). Oli myös noutajatyyppisiä, muutama olisi mennyt minun silmissäni ihan puhdasrotuisesta kultsusta. Jonkin verran oli myös keskikokoista villakoiramaista nallukkaa, ja sitten pienempää pölyhuiskutyylistä havannankoiramaista vipeltäjää. Pari puhdasrotuisen mopsin näköistä nähtiin myös, ja yhdellä länsimaalaisella miehellä kulki kääpiöpinserin näköinen otus aina mukana. Sitten oli myös jonkin verran solakampaa pystykorvatyyppiä, kelpiennäköistä ja maskillista, massavampaa sakumaista pystykorvaa. Tooodella vähän näkyi staffimaista tyyppiä, ihan pari jotain pittimixiä (?) nähtiin koko reissun aikana, ja toinen niistäkin oli vahtikoirana omakotitalon aidatulla pihalla. 

Tämä niin innokkaasti haki turistien mereen heittämää palloa. 
Tämä poseeraa niin nätisti. 

Ihan normaalia, että hotellin respassa on mopsi. 
Ihan normaalia, että kenkäkaupassa on mopsi. 



Söpönlainen oli myös yksi thaimaalainen koiratyyppi. 
Tämäkin taolainen pentu kuuluu siihen söpönlaisen alatyyppiin. 
Temppelikoiria oli monenmoisia,
eivätkä ne tainneet olla erityisesti kenenkään "omaisuutta". 
Saakeli että oli muuten kiukkuinen tämä staffimixi (tai mikä lienee)! 
Mutta että voi että että oli hellunen tämä tyyppi! 
Kaveri oli ontumisestaan huolimatta niin iloista tyyppiä että! 
Oikein suretti päästää sitä menemään menojaan,
ilman että olisin ensin vienyt sen Turun Koirafysioon. 
Pakko oli kuitenkin jossain vaiheessa lakata kuvaamasta sitä, ja jatkaa matkaa.
Koiria oli kaikkialla. Niitä oli ruokakaupoissa sisällä ja pihalla. Niitä oli ravintoloissa. Niitä oli rannoilla ja nähtävyyksillä. Niitä käveli liikenteen seassa, niitä makoili katukiveyksillä ja kävelyteillä. Ne ovat erottamaton osa thaimaalaista elämää. Tuli paljon pohdittua sitä, millainen vaikutus ympäristöllä on koiran käytökseen. Mietin monesti, että jos Luumu olisi kasvanut tässä ympäristössä ja näillä säännöillä (mutta myös näillä vapauksilla), niin olisiko se ihan erilainen Luumu. Se olisi varmasti paljon vieraskoirakoreampi Luumu. Se olisi varmaan juuri sellainen kuin tämä ihastuttava pieni pandakarhukin oli. Ihmisrakas lapsenmielinen pieni olento, jolla ei juuri ole huolen häivää. Jos vaan joku hoitaisi ontuman kuntoon. 

Mukavan vilpoisa paikka löytyi usein aurinkotuolin alta. 
Ota sä tää niin mä otan tän toisen. 
Mitenköhän Luumun olisi saanut samaan kuvaan kanan kanssa?
Näille se on varmaan arkipäivää. Kana, ei kuva. 

Huulia myöten hiekassa 
Tassunjälkiä Lamailla. Sinun ja minun. 
Emännälle aamulukemista? 
Ravintolassa Koh Taolla 
Tämä oli aivan uskomaton veijari! Varasti miehen paikan naisen vierestä,
retuutti miehen pyyhettä hampaillaan, ja pisti vielä miehen hakemaan itse frisbeen merestä. Hah! 
Ja kun hauskanpito loppui, tuijoteltiin välillä merelle. 
Tai pureskeltiin keppiä. 
Tai kaivettiin maata. 
Koirat kävivät jopa tulishow'ta katsomassa :) 
Niitä oli kaikilla nähtävyyksillä (Grand Father Rock) 
Mummified Monk 
Sairee Beach, Koh Tao 
Wat numero tuhatseitkytviis.
Jos tämä olisi ollut Luumu, olisin sanonut, että nyt loppui jo se kassien kaivelu. 
Auringonlaskua ihailemassa Thong Krut Beachilla 
Jossain viidennessä tuhannessa metrissä matkalla kohti waterfall kakkosta. 
Big Buddhan viereisillä temppeleillä 
Tämäkin sieltä.
Pääasiassa koirat tuntuivat olevan hyvinvoivia ja ravittuja. Kuitenkin lähes jokainen hyvinvoivan näköinenkin rapsutteli itseään aivan jatkuvasti, mikä ei varmaan johtunut allergiasta vaan jonkin sortin loisista. Tämän takia meni ensimmäiset kaksi viikkoa ennen kuin uskalsin koskea yhteenkään nelijalkaiseen, mutta ihan loman loppupuolella hotellimme lähistöllä majaileva sakemannimainen otus sulatti sydämeni, ja voi sitä riemua. Minun puoleltani lähinnä. Kun olin jo niin kauan ollut koiraa rapsuttamatta, ja väkisinkin tuli mieleen, että enää ei mene kauan, kun saan rapsuttaa Luumua niin paljon kuin haluan ja milloin vain. Aah. Kolikolla, myös Thaimaan bahtilla on kääntöpuolensa. Törmättiin myös todella aliravittuihin yksilöihin, joita teki oikein pahaa katsoa. Teki pahaa katsoa, teki pahaa tiedostaa, että tuolla ei mene hyvin, enkä minä voi asialle nyt mitään tehdä. Kuljeskelen tässä ympärilläsi paksu lompakko laukussa, enkä voi yhtään mitään tehdä. 

Rannoilla, ravintoloissa ja kaupoissa asustavat koirat olivat pääasiassa niitä hyväkuntoisimpia. Temppelien koirat tuntuivat ainakin minun silmääni olevan riippuvaisia ulkopuolisesta avusta, turistien satunnaisista hellyydenosoituksista ja Koh Samuin koirien pelastuslaitoksen harjoittamasta avustustoiminnasta. Näitä kävi todella sääliksi. Osa oli niin nälkiintyneitä, etteivät ne jaksaneet edes liikuttaa itseään, vaikka turistien massa kulki niiden yli. Tunsin Luumun olon todella etuoikeutetuksi, jos näin voi sanoa. Herranen aika, äijän hotellihan jo pelkästään meidän lomamme aikana maksoi enemmän kuin omamme!




Tämä oli reissun surkein tapaus... :( 
Voi voi kun kutittaa... 

Sitten oli myös näitä käsittämättömiä paksukaisia... 

Todella suuri osa koirista sai elää vapaana, mutta joidenkin liikkumista rajoitettiin. Ihan meidän hotellin kulmalla oli joku pesula tai vastaava, jonka pihalla koira oli AINA lyhyellä remmillä kiinni. Sen elämä koostui pelkästään siitä kovasta betonilattiasta ja tuolista, jonka päälle se voi kiivetä tai alle kavuta. Vapaana elävien sankka joukko muodosti mielenkiintoisen yhteiskunnan. Monesti mietin, että miksi minäkin en voisi vähäksi aikaa muuttaa tänne ja tarkkailla koirien käyttäytymistä työkseni. Ihan kuten Tuire Kaimiokin. Tai hän ei nyt tietenkään Samuilla ollut, mutta pointtina kuitekin. Ja voisinhan minä oikeaa työtänikin toisaalta tehdä ulkomailta käsin... Hmm... No ihan muuttoilmoitusta en vielä laittanut menemään.

Rassukkaa... 

Viestintää oli koko ajan, kaikkialla. 



Aijotsä myrkyttää mut tai jotain?
En todellakaan oon nuolemassa sun jäätelöpurkkias!
Saarella oli myös muutamia eläinkauppoja ja eläinlääkäriasemia. Ensimmäisen kerran kun skootterin kyydistä eläinkaupan näin, meinasi kuski ajaa ojaa, kun niin kovaa kiljaisin. Menin tietenkin kuvaamaan ja kyselemään asioita putiikinpitäjiltä, ja kerroin myös yhdelle myyjälle (joka vaikutti kiinnostuneelta), että millainen koira minulla on ja mitä sen kanssa harrastan. Taisi pitää ihan pähkähulluna...

Marketissa ostamassa omalle eläintarhalle tuliaisia 
Miten se menikään että mitä enemmän e-koodeja, niin sitä...? 



Teollisuusvakoilua? :P 
Hei haloo! Xylitolia koirille? 
Tai vaniljanmakuisia puruluita muovista? Mahtaisko L tykätä?
Tykkäähän se mun vaniljan tuoksuisesta Acon huulirasvastakin :P


No on päällepantavaa... 
Alueemme ainut klinikka. 

Siis mä ihan oikeesti menin eläinlääkäriin sisälle kysymään, että saanko ottaa kuvia!
Hills on hyvin edustettuna myös thaiklinikoilla. 
Klinikan vastaanotto 
Hoitoa koiralle tarjotaan. 
220 euron löytöpalkkio 
Malikan pentu 550 eurolla.
Muista heitellä palloa joka päivä 5 minuuttia.
Usein turistipaikoissa on paljon kulkukissoja tai kissoja noin muuten. Ei täällä. Toki kissojakin oli, mutta todella paljon vähemmän kuin koiria. Tai sitten ne vaan osasivat piiloutua paljon paremmin. 

Big Buddha, Koh Samui 
Sandaalikauppa, Koh Tao 
Ravintola Sairee Beachilla, Koh Taolla
Koh Samuin koirat jättivät melkoisen tassunjäljen minuun, ja väkisinkin tuli ajateltua, että huolimatta vaikeuksistaan, Samuin koirat ovat valinneet tämän elämän. Ne voisivat milloin vaan pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja ottaa hatkat. Mutta ne eivät tee sitä. Ne tuntuvat olevan tyytyväisiä elämäänsä. Minne ne toisaalta menisivätkään? Ja tuskinpa Luumukaan lähtisi minnekään muualle, vaikka valvova silmäni välttäisikin (sen jo todisti tänään muutaman minuutin tahaton ulosjättökin, kun Teemu meni hakemaan puita, eikä muistanut jättäneensä Luumua ulos :D). Kyllä varmasti Luumukin valitsisi juuri tämän elämänsä, jos valinta olisi sen. Olen joskus miettinyt, että jos minä en olisi Luumua ottanut, millaistakohan elämää se tänään Briteissä eläisi. Mahtaisiko se kirmailla vapaana puistoissa muiden staffien tavoin, kävisikö se tervehtimässä kaikkia vastaantulijoita iloisesti tai varautuneesti? Kyllä se varmaan siinä tilanteessa valitsisi sen elämänsä, jos se elämä olisi sille joskus määrätty. Mutta nyt määrättiin näin, ja kunnioitettakoon kaikkien valintoja. Thaimaalaisten ja heidän koiriensakin.

Matkalla vesiputoukselle. 
Freedom Beach, Koh Tao 
Sama paikka. Minä ja sinä jälleen. 
Pennelit Lamai Beachilla 

Matkalla Koh Taon satamaan 
Vesiputouksella Koh Samuilla
Minun valintani.


3 kommenttia:

  1. Oi voi. Parasta ja pahinta on reissuilla nähdä koiria erilaisissa oloissa. Voin kuvitella, että Luumu on saanut tämän reissun jälkeen extra-haleja ja pusuja :)

    Jätin sulle haasteen: http://heelervili.blogspot.fi/2013/12/mita-sinun-koirasi-on-kokenut.html

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus, ihania kuvia ja hyvin kirjoitettu. Melkein kuin
    itse olisi ollut paikanpäällä. Kiitos :)
    Terhi

    VastaaPoista
  3. Kiitos :D Kyllä tähän hiukan sydänvertani vuodatinkin <3 Ja kiitos Johanna haasteesta, suoritan sen kyllä ensin kun olen saanut muutaman muun postauksen alta pois :)

    VastaaPoista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.