keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Taistelua tuulimyllyjä vastaan

eli sananen Staffordshirenbullterrieriyhdistyksen vuosi-kokouksesta 16.4.2013. En voi muuta kuin olla todella surullinen eilisen kokouksen kulusta. Harmittaa ihan suunnattomasti se, miten koiraharrastuksessa voi tulla näin pahasti seinä vastaan. Menee täysin yli ymmärryksen, miten asioista voidaan vääntää näin suuri solmu. En olisi koskaan halunnut kokea tätä päivää, jona minulle niin rakkaan rodun harrastajat ovat jakautuneet näin pahasti kahtia. Haluaisin olla mukana yhdistystoiminnassa, mutta en tällaisessa yhdistyksessä. Lähes sanattomaksi vetää kaikki se loka, joka kaadetaan kovaa työtä tehneiden niskaan. 

Pari vuotta sitten pentuprojektini alkumetreillä tutustuin eri kasvattajien verkkosivuihin, tutkin jalostusvalintoja Koiranetistä ja pohdin ja pohdin. Mitä enemmän kohtasin yksittäisiä staffinomistajia ja pääsin kyselemään rodusta enemmän, sitä auvoisemmalta rotuvalintani alkoi näyttää. Jo varhain havaitsin kuitenkin tietynlaisen kireyden ja salamyhkäisen ilmapiirin aina kun näihin keskusteluihin liittyi suoralla tai epäsuoralla tavalla kasvattaja, olkoon se kuka tahansa. Melko pian teinkin päätöksen staffin hankkimisesta ulkomailta, ja suuri syy päätökseen oli, etten halunnut kuulua kenenkään haaremiin. Minun koirani on minun koirani, ja vain minä teen siihen liittyvät päätökset. En halunnut myöskään tulla tiedostamattomasti liitetyksi johonkin "porukkaan" vain, koska staffini sattuisi olemaan tietyltä kasvattajalta. 

Kävin kaksi vuotta sitten erään varsinaissuomalaisen kasvattajan pentutapaamisessa Kupittaalla, ja pettymys oli siihen aikaan mieletön, kun lähes samantien huomasin, etteivät meidän henkilökemiamme sovi yhtään yhteen. Minulle jäi kuva, että kasvattaja piti minua  tyttönä, joka on vähän turhan innoissaan, joka on hankkimassa ensimmäistä koiraansa, ja vieläpä staffiurosta. Otin tietoisen riskin tuodessani staffini ulkomailta, ja riskiin kuului myös, ettei minulla juuri ole kasvattajan tukea täällä Suomessa. Luotin kuitenkin ympärilleni luomaani yksittäisistä staffien ja muiden koirien omistajista luomaani turvaverkkoon, enkä voi muuta kuin huokaista. ONNEKSI! 

Olen erittäin surullinen siitä, että yhdistys ei tarkoita rotumme tapauksessa sanakirjan mukaista "useiden henkilöiden pysyväksi tarkoitettua yhteenliittymää yhteisten tarkoitusperien toteuttamista varten" (lihavointi lisätty). Äänestystulokset ovat nyt jo kaikkien tiedossa, eikä niistä kannata marista - ne ovat mitä ovat, ja siihen on tällä erää tyytyminen. Olen hyvin pettynyt siihen, ettei yhdistyksessämme tueta jäsenten välistä avointa keskustelua - eihän asioita voida kehittää parempaan suuntaan, ellei asioista voida keskustella. Sanoisin, ettei yhdistyksen julkaisema Staffi-lehti ole mikään täydellinen keskustelualusta sen yksisuuntaisen luonteen vuoksi. On harmi, että niinkin julkisessa kuin rotuyhdistyksen puheenjohtajan toimessa ei hyväksytä teknologian kehitystä tai tulla vastaan sinne, missä yhdistyksen jäsenet ovat - pahamaineiseen sosiaaliseen mediaan. On harmi, että SoMessa mikä tahansa kiivasluontoinen keskustelu leimataan lähes hurmokselliseksi pikkutyttöjen vaahtoamiseksi, samalla, kun yhdistyksen julkaisussa pidetään yllä vielä paatoksellisempaa ja herjaavampaa sävyä. 

Vuosikokouksessa äänestettiin rotuyhdistyksen puheenjohtajasta seuraavalle kahdelle vuodelle. Voin ihan avoimesti sanoa, että äänestin pitkäaikaista puheenjohtajaamme Tuire Okkolaa vastaan äänestämällä puheenjohtajaksi Timo Jaloa. Tämä siksi, että muutoksen tarve on mielestäni suunnaton. No man is an island, eikä kukaan puheenjohtaja oma yhdistyksensä. Kukaan ei väitä, etteikö vuosikausia yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Okkola taatusti osaa hommiaan, kysymys on lähinnä hänen kärkevästä suhtautumisestaan asioihin, joihin hän ei selvästi mielestäni ole perehtynyt. Puhun tässä muun muassa power dog -lajien, kuten taakanvedon vastustamisesta. Staffi-lehdessä 1/2013 Okkola kirjoittaa, että "jokaisessa staffissa asustaa pieni taistelutahto, mutta kun tuolle taistelutahdolle ei enää nyky-yhteiskunnassa ole tarjolla sitä hyödyntäviä työtehtäviä, on taistelutahdon esiintuominen mm. Maximum Power Pull -lajia harrastamalla täysin tarpeetonta" (s. 4). Mielestäni tällaisella mentaliteetilla staffeistamme tulee juurikin niitä sohvaperunoita ja kehäraakkeja, joita meillä löytyy muistakin roduista varmasti ihan tarpeeksi. Eikö staffin, anteeksi - staffordshirenbullterrierin - rotumääritelmään kuulu rohkeus ja pelottomuus, ja eivätkö ne ominaisuudet liity taistelutahtoon olennaisilta osin? Vai tarkoittaako Okkola taistelutahdolla tässä sananmukaisesti "taistelu"koiran taistelutahtoa, eli räyhähenkeä..? Siinä tapauksessa ovat menneet sekaisin puurot ja vellit aika pahasti, sillä Kennelliiton luonnetestisäännöissäkin mainitaan, että "taisteluhaluksi kutsutaan koiran synnynnäistä taipumusta nauttia taistelusta itsestään ilman, että se perustuisi aggressioon. Käytöstä voidaan kutsua tietynlaiseksi leikkihaluksi – leikiksi, jonka olennaisin osa on taistelu. Taisteluhalu on koiralle moottori, liikkeelle paneva voima." (Lihavointi lisätty, s. 7.) Muun muassa tästä aiheesta lisää keskustelua Facebookin Staffifoorumilla, ja erityisesti kannattaa lukea Ate Tervosen kannanotto aiheeseen staffit ja taistelutahto.

Numerossa 1/2013 on luettavissa myös lehden päätoimittajan Heidi Nurmosen kannanotto voimailulajeihin, ja ihan todella toivon, että kirjoittaja olisi ottanut asioista selvää, ennen kuin julkaisee jotain näin kyseenalaista. Perinteisestä pulkkaileva lapsi -esimerkistä on ollut puhetta niin kauan kuin muistan, ja erittäin kekseliästä, että Nurmonen nosti esimerkin jälleen esille. Jos staffi todella on niin tyhmä, että erehtyy sekottamaan sikasäkin vaikkapa pulkkailevaan lapseen, aliarvioimme pahasti rakkaiden perheenjäsentemme älykkyyden ja harkintakyvyn. Tässä kohtaa voisin kysyä, miksi jopa 8-viikkoinen pentu syö ihmisen kädestä broilerinsiipeä, mutta ei vahingossakaan pure kiinni sormeen, vaikka sormi on jopa todella samanvärinen broiskunsiiven kanssa? Kirjoituksen todella kruunaa erittäin älykkäiden palveluskoirarotujen, kuten saksanpaimenkoirien ja belgien hermorakenteen ylistäminen (Staffi-lehti 1/2013, s. 12). 

Power Dog -lajit on vain yksi niistä "kuumista perunoista", joita olemme saaneet nautinnoksemme viime aikojen Staffi-lehdistä lukea. Osansa ovat saaneet niin PEVISA-työryhmä, Amstaffiyhdistys kuin yksittäiset henkilötkin. PEVISA ajettiin eilisessä vuosikokouksessa käsiteltäväksi JTO:n kanssa samaan aikaan 27.10.2013 järjestettävässä ylimääräisessä kokouksessa. Heidi Attolan valitusasiaa käsiteltiin erottamisen vahvistuksena, eikä hallitus ollut päättänyt ottaa uudelleen jäseneksi hyväksymistä käsittelyyn. Yhdistyksen mukainen demokratia näyttää minusta juuri siltä, jolta yhdistys haluaa demokratiansa näyttävän. Edelleen, no man is an island. Kokouksen ehdoton häpeäpilkku oli mielestäni kuitenkin kokouksen keskeyttäminen puheenjohtajaehdokkaiden kansainvälistä (suomi-ruotsi-englanti) vaalipaneelia varten. Kansainvälisyyttä perusteltiin sillä, että pj:n tehtävään kuuluu muun muassa kansainvälisten asioiden hoitaminen. Sinänsä kuulostaa ihan hyvältä perustelulta, mutta tapa, jolla paneelikeskustelu nuijittiin läpi (todella, virallinen kokous oli kesken, mutta nuijaa heiluteltiin kyllä!) oli todella ala-arvoinen. Kävi kyllä todella sääliksi kahta hallituksen valitsemaa henkilöä, jotka eivät päässeet "vaalikysymyksissään" alkuunkaan, kun Okkola meidän puolen jäsenistön hurjasta painostuksesta puuttui asiaan, ja kokouksen puheenjohtaja keskeytti farssin. 

Ei ole omien etujeni mukaista kuulua yhdistykseen, joka ei tarjoa minulle mitään, joka ei aja minulle tärkeitä asioita. Koska selvästi siihen päin ollaan nyt menossa. Olen suunnattoman iloinen kuitenkin siitä, että rohkean ja asiallisen Tiina Ollankedon "johdolla" saimme suhteellisen lyhyessä ajassa kokoon huomattavan määrän järkeviä jäseniä äänestämään tärkeistä asioista. Jos nyt hävisimme puheenjohtajavaalin äänin 117-108, kuka tietää miltä tulos seuraavaksi näyttää? Olen myös äärimmäisen iloinen siitä, että olemme saaneet herätettyä tärkeistä asioista keskustelua, johon kuka tahansa voi osallistua. Pääsimme tähän hyvällä hengellä, tiiviillä yhteistyöllä ja samaan hiileen puhaltamalla. 

Kotona minut otti vastaan kaikesta tietämätön Luumu, joka hampaidenpesuni ajaksi tuli istumaan selkä säärtäni vasten. Sitten me ajatusten muualle suuntaamiseksi luettiin vielä keskellä yötä tunnin verran tokosääntökirjaa. Siitä jos mistä tuli niin paljon paremmalle mielelle. Olen tässä "hurmoksellisessa paatoksessani" kirjoittanut, mitä mieltä minä tilanteesta olen, ja olen muodostanut mielipiteeni lukemalla, keskustelemalla ja kuuntelemalla. Nimenomaan kyseessä on nyt mielestäni tilanne, ja se tilanne on päällä. Kuka tahansa voi muodostaa oman (eriävänkin) mielipiteensä ottamalla asioista selvää. Tehkää se, ottakaa selvää!

Jos ja kun jossain vaiheessa tulee meidän perheeseen ajankohtaiseksi alkaa suunnitella uutta pentuprojektia, tulee se olemaan erittäin vaativa ja aikaavievä prosessi. Ja kyllä, hyvin todennäköisesti tähänkin tehtävään vaaditaan kansainvälisiä taitoja. Kehottaisinkin todella uusia pennunostajia miettimään tarkoin, kenen kasvattajan arvomaailma menee yksiin oman kanssa. Kenen kanssa kemiat kohtaavat ja kenen kanssa on helppo tehdä yhteistyötä (toivottavasti) vuosiakin eteenpäin. Ei ole häpeä kyseenalaistaa, ja oikeastaan se on todella toivottuakin. Asioista ei voi koskaan ottaa liikaa selvää. 

Loppuun vähän iloisempia juttuja, nimittäin juurikin niitä pentuja! Luumun koirakamu Dora sai jokin aika sitten ensimmäiset pentunsa, joista yksi narttu jäi Lotan ja Doran kanssa asumaan. Vaikka juuri pari kuukautta sitten kirjoitin, että mikä pentukuume - pois se minusta - on ihan pakko myöntää, että Ebba on kaikessa terrierimäisyydessän valloittanut sydämeni ärsyttävyydellään, kaikessa liikkuvassa roikkumisellaan, superpallona pomppimisellaan ja... pehmeillä polkuanturoillaan. Vuosi on näköjään se aika, joka muistojen kultaamiseen kuluu. Vuodessa on unohtunut miten Luumu silloin kolmekiloisella tarmokkuudellaan tuli sata lasissa päin näköä ja otti kiinni vamppyyrinhampaillaan mistä vaan ikinä sai (ja aina minusta - ei ikinä Teemusta!). Ebba on niin pikku-Luumu, että ihan sydämenpohjasta otti. 






6 kommenttia:

  1. Hei! Tässä toinen kokouksen tytöistä. Säästä säälisi niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Meillä kaikki on hyvin :)

    Meitä pyydettiin esittämään kysymykset sen jälkeen kun päätös paneelin järjestämisestä oli tehty. Ajatus kuulosti minusta hyvältä - näin osallistujat kuulisivat molempien ehdokkaiden mielipiteet "kuumista perunoista" ja muista ajankohtaisista asioista. Minä en esimerkiksi tunne Timoa mistään muusta kuin näyttelyiden valokuvaajana ja toki kennelnimestä. Nämä oikeita kannanottoja vaativat kysymykset olisi esitetty suomeksi eli kielitaitoa ajatustensa esiintuominen ei olisi edellyttänyt. Harmi, että tähän ei koskaan päästy.

    Otan kokemuksen positiivisena - ei tarvitse esiintymisiä jatkossa jännittää kun on hengissä ja ilman traumoja selvinnyt noin vihamielisen yleisön edestä. Lisäksi tämä eri palstoilta luettu tytöttely on myös ihan mukavaa; ei sitä enää usein tässä iässä kuule ;)

    Hieman aiheen vierestä vielä kun mainitsit tuon ulkomailta koiran tuomisen. Omani ovat Suomesta mutta laumassa elää myös tuontikoira ja kavereilla niitä myös on. Minulle koirien taustojen tunteminen muutenkin kuin sukutaulujen kautta on tuonut lisärikkautta koirien omistamiseen: on ihanaa saada välillä omien koirien mummo, isä tai muu sukulainen hoitoon ja nähdä mitä omani onkaan heiltä perinyt. Läheiset välit kasvattajaan ovat myös mahdollistaneet esimerkiksi oman koiran siskon synnytykseen osallistumisen. Tätä ei pidä tulkita "älä tuo"-kommentiksi. Tuontikoirien käyttö on elintärkeää rodun jatkon kannalta. Haluan vain tuoda esille toisen näkökulman asiaan.

    Sinulla on kiva blogi! Innostuin lukemaan sitä pitkän pätkän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Riitta ja suurkiitos rohkeudestasi kommentoida tekstiäni :) Pahoittelut heti alkuun tytöttelystä, se ei ollut tarkoitukseni, ja muun muassa sen kohdan muutinkin. Tytöttelyä ja pahempaakin on tullut osaltaan tännekin suuntaan, eikä se ole koskaan kivaa - joten vielä kerran nöyrä anteeksipyyntöni.

      Ja kiva kuulla, ettei jäänyt traumoja tilanteesta. Sääli on sairautta, pitäisihän se muistaa ;) Kuten kirjoitin, ajatuksena paneeli oli ihan hyvä ja perustelut paneelin vetämiselle järkevät, mutta toteutustapaa olisi mielestäni pitänyt miettiä toisenkin kerran. Jos tarkoituksena oli todella tutustua ehdokkaisiin, tutustumiseen olisi ollut mielestäni paljon sopivampiakin tapoja, kuten se, johon lopulta päädyttiinkin.

      Muokkasin hienoisesti muutamia kohtia kirjoituksessani, kuten tarkkanäköisimmät varmaan huomasivat. Tämä siksi, että kukaan ei ainakaan pahastu mielipiteistäni ja sanomisistani yhtään enempää. Lisäsinkö postauksellani vettä myllyyn? Kenties, se ei kuitenkaan missään nimessä ollut tarkoitukseni. Blogiani on arvosteltu/kehuttu paikka paikoin jopa ärsyttävän todenmukaiseksi (kuten että kirjoitan Luumun asioista, mm. terveydestä yhtään totuutta kaunistelematta), ja ehkä tämä "inhorealismi" on minuun sisäänrakennettu piirre.

      Vaikka postauksessa käsitellään suurelta osin tiistain vuosikokousta, ajatus oman mielipiteeni julkituomisesta ei syntynyt ihan tällä viikolla. Valmistelin jo viime syksylle asiapitoista ja vaahtoamatonta artikkelia taakanvedosta, mutta en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä. Tämä postaus on jatkoa ajatukselle, joka on tässä nyt hyvän aikaa kytenyt. Koin tärkeäksi ottaa kantaa staffi-Suomea tällä hetkellä kuohuttavaan asiaan, ja eihän blogi ole kovin todenmukainen, jos aina kirjoitetaan vaan niistä kivoista ja positiivisista asioista. Korostaisin myös vielä, että kyseessä on minun ajatukseni, henkilökohtainen mielipiteeni.

      Tarkoitukseni ei myöskään ollut missään nimessä kritisoida staffikasvattajia yleisesti tai minkään muunkaan rodun kasvattajia sen puoleen, ja onkin varmasti todella hienoa, kun löytää sen itselle sopivan kasvattajan, johon pitää yhteyttä jatkossakin. Täytenä mahdottomuutena en sitä omalla kohdallanikaan pidä (edelleenkään), mutta aika näyttää.

      En aio tässä vaiheessa pestä käsiäni täysin yhdistyksestä (lopettamalla jäsenyyttäni), ja onhan se teoriassa mahdollista, että tässä jokin käännekohta tiistaina tapahtuikin. Jos vaan aikatauluun sopii, tullaan Luumun kanssa kesäkuun kesäpäiville "edustamaan", ja otan kaikenlaisen keskustelun edelleen hyvin avoimin mielin vastaan.

      Kiva, että blogista löytyi muutakin luettavaa kuin pelkkää paasausta - vaikka siihenkin minulla on toisinaan taipumusta asiasta kuin asiasta :)

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, että tiistain kokous ja äänestystulokset ovat tärkeitä merkkejä yhdistyksen johdolle. Johto ei ole kuitenkaan ainoa, joka voi kokouksesta jotain oppia - vaikka asioista oltaisiin täysin eri mieltä, ei hyviä käytöstapoja tarvitsisi unohtaa. Tämän totean pienen hetken yleisön edessä viettäneenä sekä illan kahvituksista huolehtineena.

      Suosittelen yhdistyksen toimintaan osallistumista. Minulle se on viimeisen vuoden aikana aiheuttanut aika paljon työtä mutta vastalahjana olen saanut tutustua moniin staffi-ihmisiin, joihin en olisi muuten tutustunut. Olen päässyt kuulemaan erilaisia näkökantoja jalostuksesta ja kasvattamisesta sekä oppinut ihan mielettömän paljon rotuyhdistyksen toiminnasta. Koirat ovat kuuluneet elämääni aina ja staffeihin olen nyt tutustunut reilut viisi vuotta - minulla on siis paljon opittavaa vuosikymmeniä kasvatustyötä tehneiltä.

      Poista
  2. Moi taas :) Huomasin, että olit päivittänyt tekstiäsi jossain vaiheessa. Vastaukseni kirjoitin siihen alkuperäiseen versioon, joka oli ainakin eilen näkyvillä.

    VastaaPoista
  3. Voi,eipä ole paljoa maailma muuttunut näissä eläinharrasteasioissaa!Aina on sitä kateutta ja pahansuopuutta oli kyse mistä rodusta hyvänsä.Jos uskoo asiaansa ja mielipiteisiinsä ei todellakaan kannata erota yhdistyksestä,eihän se sillälailla muuttuis yhtään mihinkään!
    Kolkyt vuotta sitten rotukissamaailmoissa puörinyt ja nyt hiukan noiden bedlingtonien parissa.En kyllä enää aio olla aktiivinen yhdistystasolla,sen varsinkin toi kissamaailma aikoinaan opetti.T.Päivi B-M

    VastaaPoista

Riemuitsemme kommenteista. Jätähän omasi.