keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Luumun yhdet treenit


Kuten viimeksi vähän tiedostamattani ennustelin, Luumu on kehittänyt rauhoittumisen kriteereistä itselleen kivan pikku tempun. Oltiin eilen kolmestaan hallilla, ja Luumu kykeni tosi taitavasti makaamaan bottimatollaan lonkallaan ja leuka maassa - ja viheltämään samaan aikaan rauhattomasti. Se siis tietää, että ennen kuin pääsee hommiin, pitää maata lonkallaan pää maassa. Mitä se ei vielä tiennyt, oli mielentila, mielentila, mielentila. Tällä kertaa tähän puuhaan menikin taas vähän odotettua kauemmin, toki todellista rauhoittumista vaikeutti myös kentälle etukäteen rakentamani ruutu ja zetan tötsät. Eilisen rauhoittumistreenin myötä Luumun treeninaloituskriteeristöön lisättiin lonkka-asento ja leuka maassa -kriteerien lisäksi syvä huokaus, joka ainakin eilen merkitsi todellista luopumista edessä olevasta treenistä = aitoa rauhoittumista. Saas nähdä montako treenikertaa menee ennen kuin Luumu hoksaa tämänkin ja alkaa tarjota huokailemista päästäkseen nopeammin hommiin.

Luumu "rauhoittuu".
Luumu on nyt melkein joka treenissä tehnyt seuraamista, koska se on noista rauhallisemmista liikkeistä se, jossa meillä on eniten hiottavaa (kaukojen lisäksi). Etäpalkka on toiminut erittäin hyvin tässä, sillä samalla kun se luopuu siitä, se keskittyy tekniikkaan paremmin. Olen yrittänyt hyödyntää etäpalkkaa tukemassa palkan suuntaa siten, että Luumu saa usein mennä palkalle taaksepäin... koska sillä on sitä keulimisongelmaa enemmän kuin hitailua. Tehdään paljon seuruuta myös ympyrässä tai neliössä etäpalkan ympärillä, mikä on mun mielestä suoristanut Luumun auraamista jonkin verran. Ainakin itse yllätyin miten kivalta itse asiassa Luumun seuraaminen jo ajoittain näyttää, kun sitä ei ole kuvattu niin pitkään aikaan. Tässä pätkässä tulee myös hyvin esille toi peruuttaminen ja miten olen koittanut siihenkin vasemmalle käännöksessä höydyntää etäpalkkaa (palkka jää ns. kulmaan). Takapäänkäyttö ei ole Luumun vahvimpia apuja, mutta tosi tyytyväinen olen tässä siihenkin. Nyt vois uskaltaa kokeilla miten tekniikka pysyy vähän pidemmässä pätkässä.


Lisäksi nappasin videota parista niin sanotusti valmiista liikkeestämme, eli zetasta ja tunnarista. Kumpaakaan ei olla tehty kuukausiin, mutta näissä näkyy se mikä on Luumussa ohjaajan kannalta hirveen palkitsevaa: kun se jotain oppii, se oikeesti toimii kuin kone. Se ei unohtele valmiita asioita eikä siinä ole onneksi sitä vertaa insinöörismiestä, että se alkaisi soveltaa mitään omiaan. Zetasta nyt jos jotain palautetta, niin seuruu kauttaaltaan siistimmäksi. Tosin siistiytynee samalla kuin itse seuruukin, hope so. Loppuperusasennoissa on kauttaaltaan sitä liian suuren palkkaodotuksen leimaa, eli niihin malttia ja toisaalta myös omaa kriteeriä tiukemmaksi.


Tunnariin olin vallan tyytyväinen, tauko on tehnyt hyvää tuhtaamisen suhteen. Joskus maailman aikaan Luumulla oli tapana viihdyttää itseään siellä kapuloilla nuuskuttelemalla ne kolmeenkin kertaan kaikki läpi, mutta tässä yrittää toimia mahdollisimman nopeasti. Kapulan nättiin kuljettamiseen ja sivulletuloon pitäisi kiinnittää huomiota. Luumu on tehnyt kovin vähän tunnarikapulan kanssa mitään pitohommia, joten siinä olisi puuhaa.


Eteenlähetys on meidän suurin treeninaihe tällä hetkellä. Pari vuotta sitten tuntui että sain jo vähän tajuamaan sitä hommaa, ja pystyttiin treenin aikana suorittamaan liike ihan kokonaisenakin (siten että alla oli kosketusalustaa ja näyttöä yms. Tässä pari hyvää videota 01/2016 ja 04/2016). Tässä huomaa kuitenkin että kun osaaminen oli vielä niin ohutta, on se vähäkin pohja tippunut treenitauon aikana Luumun muistista. Olinkin vähän aseeton vielä viime perjantain treenipalaveriin mennessäni, mutta sain sieltä monta hyvää ajatusta tulevaa kevätkautta ja aakeita laakeita ulkokenttiä ajatellen. 

Palaan tähän vielä tuonnempana erikseen, koska tämä on vaan semmoinen vyyhti, että! Videolla näkyy kuitenkin mitä ollaan nyt kokeiltu. Eli ruutu saa olla kentällä, mutta liikkeen kaavaa rikotaan siten, että eteenlähetystä ei tehdä sellaiseen suuntaan, että siitä voisi luontevasti jatkaa ruutuun. Luumulle on kuitenkin vanhoista EVL-säännöistä tuttuna ruutuliikkeenä iskostunut mieleen se ruudun kolmiomainen lähetys merkin kautta, joten nyt kun vasta harjoitellaan eteenlähetystä, helpotetaan hommaa poistamalla ruutu tässä kohtaa kaaviosta. Ruutu on kuitenkin hyvä olla kentällä, koska Luumulle on siitä luopuminen ollut niin vaikeaa. Näin kun lähetetään eteen ruudusta poispäin, lätkäistään vähän niin kuin kaksi sontiaista yhdellä huitaisulla. 

Toinen mikä meitä varmasti vie kröhm.. eteenpäin tämän eteenlähetyksen kanssa on että tehdään eka toisto tyhjään (näytölle) ennen mitään konkreettisia suuntimia (nami-/kosketusalusta, lelu). Tämä tekee treenistä Luumulle jo aavistuksen haastavamman, vaikka onhan nämä näytöt sille ruudun paikkatreenin myötä useampaan kertaan pureskeltua kauraa. Näin kun tehdään jo ekalla toistolla se "tyhjään" lähetys, mulle tulee itsellekin enemmän sellainen olo, että kyllä tästä vielä jotain tulee. Heh.


Ja sitten on vielä vähän surullista videota kaukoista. Mä en tiedä mitä näitten kanssa pitäisi tehdä! Ja me ollaan treenattu... Ehkä jos joskus vielä päästään kisakuntoon asti, mennään tuurilla ja toivotaan ettei etene liikaa (mä en just sanonut tota!). Ei vaan siis Luumu kyllä tietää mitkä nää kriteerit on (takajalat ja erityisesti oikea takajalka ei saa liikkua). Seiso-istu-vaihtoon me ollaan tehty enempi tollasta pomppua, minkä olen antanut rikkoa tätä yleiskriteeriä siitä syystä, että souwat jos se pompahtaa taaksepäin. Koska kisavireessä se ei kuitenkaan tule sitä tekemään. Siis peruuttamaan näissä. Toisaalta olisi reilua pitää kiinni siitä takajalkakriteeristä aina ja kaikissa vaihdoissa, mut kun se on niin hellunen ja yrittää niiiiiin kovasti onnistua. Ni ehkä mä vaan treenaan näitä ja lakkaan murehtimasta näitä sen enempää. Tuudittaudun vaikka sellaiseen turvalliseen harhaluuloon, että Mooin kanssa näissä ei varmastikaan tule olemaan näin suurta hommaa. Sillä vaan toimii se jalkojen ja aivojen välinen yhteys jotenkin saumattomammin kuin Luumulla. (Itse asiassa hyvä kun aloin kaivaa noita vanhoja videoita, sillä törmäsin tällaiseen videoon 2,5 vuoden takaa, tsemppaa vähän näissä treeneissä taas!)


Semmoisia treenihommia Luumun osalta oli eilen. Se on ollut nyt kamalan onnellinen päästyään treenaamaan ja posottelemaan täysilläkin. Se vaan nauttii tekemisestä niin hulluna, että omankin päivän pelastaa treenin jälkeen riemusta naurava naama - no matter miten ne treenit sinänsä olis menneet. Ollaan menossa isommalla porukalla viikonloppuna treenailemaan, ja voisinkin yrittää samalla kuvata vaikka noi muutkin tästä katselmuksesta uupuvat liikkeet: luoksarin (ougaad), kiertonoudon (helljeah) sekä ohjatun (Luumun bravuuri). Ja siinähän se sit onkin, kesäksi valmis eeveeäl, hah :D (Paikkis tulee kans selkärangasta, Luumuhan kävi sen tekemässä Varsinais-Suomen ensimmäisissä uusien sääntöjen mukaisissa kisoissa varakoirakkona, jos muistanette ;))

Ehkä marraskuussa, viimeisten ulkotreenien jälkeen :D
Kyllä nyt possutinta riepoo keli.
Luumun ihan eka rauhoittumistreeni hallissa.
Tyyppi on ihan et mit* vit***?? 
"Faaak, tää oli tätä..." 
"Ei kai täs muu auta, v**** mitä p*****."
No Luumu, kannattiko rauhoittua? 
Treenipäiväkirja on näin konkreettinen nykyään.
Huomatkaa treenipäiväkirjan kirjoitusapulainen sekä hommaan motivoiva nautintoaine. 

Luumu odottaa omaa vuoroaan kentälle... 
Ja tänään me oltiin fyssarilla! 
Hyvässä kunnossa, ei moitteen sijaa! Sydän!

perjantai 12. tammikuuta 2018

Luumu rauhoittuu

Vuoden viimeisenä päivänä
Käytiin mamman luona joulupuurolla vielä loppiaisena. Sen sijaan että olisin lapannut puuroa kolmatta lautasellista vain jos kuitenkin tuurilla sattuisin löytämään mantelin, pystyin antaa olla. Tajusin, etten tekisi mantelilla mitään. No, ensinnäkään en pidä manteleista, mut toiseksi: kaikki mun toiveet on jo toteutuneet. Hyvin pysäyttävä, tyhjentävä ja levollistava hetki. Olen kovin tyytyväinen elämään tällaisenaan.

Joulupukki suukon sai 
Luumu oli vähän epäileväisempi. 
Onkos täällä kilttejä possuttimia?
Joulun saldo muilta osin (joo en muuten saanut sitä mantelia) oli pari levollista päivää kotosalla, yks levottomampi Helsingin-reissu (suurta herkkua tän lössin pakkaaminen yllättävän pieneksi osoittautuneeseen Aurikseen), about viis kiloa syötyä suklaata ja saman verran vielä odottamassa syöjäänsä (kiitos vaan Jape, kun dumppasit ne 44 Snickers-patukkaa meille...), kuusenneulanen silmämunassa pystyssä (ei kannata kurotella turhan kärkkäästi niitä kuuseen jemmattuja suklaita, tiedättehän, joka kuuseen kurkottaa...) ja valtava järkytys siitä mitä vaaka näytti heti ensimmäisen jouluaterian jälkeen, koska fiksuin ideahan ikinä on koko suvun voimin ottaa kisa siitä kenellä viisari värähtää eniten plussan puolelle. Yeah right. Niitä kiloja aloin karistella heti uudenvuodenaattona mielikuvaharjoituksin, kun ilmoittauduin kahden muun (yllytys-)hullun kanssa Aurajoen yöjuoksulle (neljäs virallinen kymppini muuten, sehän on jo melkein yhtäkuin marathooni, eikös?). 






Oi kunpa joskus saada voisin suuren puurokauhan
Joulupäivänä meillä oli "serkkulikatkin" kylässä.
Tämmöisillä fiiliksillä täällä ollaan vuotta vaihdettu. Kasi on mun lempinumeroni, joten tästä vuodesta ei voi tulla mitään muuta kuin megalomaanisen ihastuttava. Ainakin se alkoi ihan hurjan motivoivalla tavalla, kun sarjassaan toinen treenihaasteemme (perusasento) houkutteli paljon uutta jengiä mukaan treenailemaan. Kyse on siis possuttimien änäs uutiskirjeestä, josta olen vauhkonnut jo lokakuusta lähtien. Jos on päässyt käymään niin, että kuulet asiasta vasta nyt ekaa kertaa, ei hätää. Täyttämällä tämän lomakkeen pääset mukaan.

Pari yötä Helsingissä mummilassa.
Täälläkin oli pikkukoirat mukana <3
Tosin possuttimet oli väsyneempiä kuin koskaan!

Kyllä on taas siskoplikasta iso ilo!
Mooin kokeen jälkeen ollaan treenattu vähemmän tavoitteellisesti kummankin kanssa. Ne pari kertaa kuitenkin joina ollaan päästy hallille, ovat osoittautuneet tosi tuotteliaiksi. Meillä onkin tänään illemmalla treenpalaveri, jossa on ollut säännöllisen epäsäännöllisesti tapana käydä läpi liikekohtaisesti porukan tilannetta, kehityskohteita ja tavoitteita. Niinpä voisinkin tähän pikaisesti rustailla mikä tilanne Luumun treenien kanssa on meneillään, koska en muista onko sen treenejä puitu täällä blogin puolella varmaan vuoteen.

Luna 

Malminkartanon huudeilla
Eniten Luumulla on ollut nyt kuluneen syksyn aikana framilla mielentila. En ole koskaan itse arvostanut rauhoittumisen kautta treenien aloittamista, vaan musta on ollut hauskaa että Luumu on saanut olla vallaton itsensä - koska se on kuitenkin tehnyt työnsä ja sen fokus on kuitenkin ollut itse hommassa eikä siinä hulluttelussa sinänsä. Pitkä sairasloma teki kuitenkin sen, että se odotus treenejä kohtaan nousi ihan kamalasti, ja kun harvemmin päästiin treenaamaan, odotus (juoksemaan pääsemisestä, leluleikeistä jne.) ja sen mukaan vire nousi ihan uskomattomiin sfääreihin. Kun se lopulta pääsi treenaamaan, se oli niin tulisilla hiilillä, että pienikin impulssi sai sen juoksemaan villisti, hyppimään vasten jne. Eli voitaisiin hyvin sanoa, että fokus ei tosiaankaan ollut aina siinä hommassa. Lisäksi kun se oli näin maaninen, mua ahdisti treenata sen kanssa, koska se kuitenkin rikkoo itsensä. Hyvin inhimillinen ajatus, mutta hassu sinänsä, sillä koskaan, koskaan, Luumu ei ole treeneissä itseään satuttanut.

Kivaa välillä lenkkeillä jossain ihmisten ilmoilla.
Mä ajattelin vielä pitkään, että kyllä se siitä rauhoittuu kun vaan päästään treenaamaan useammin ja sille tulee se rutiini. Kun pääsen purkamaan sitä kunnolla, kun ei tarvi pelätä sen fysiikkaa tai jotain. Mut ei. Joskus tossa alkusyksyllä se varmaan oli kun mä rakensin ruutua ja annoin Luumun hengailla siinä kentällä. Ja se huusi. Piippasi, kuten ehkä tavallisten koirien kohdalla sanottaisiin, mut Luumu huusi. Ja se on staffiksi hiljainen koira, se on koiraksikin hiljainen koira. Eli nyt oli oikeasti tehtävä jotain muutoksia.

Kolmantena Helsinki-päivänä me oltiin isomummilassa Laajasalossa. 
Luumu on jo valmis lähtemään kotiin.
Mun oli tarkoitus joskus aiemmin jo ajaa meillekin (Luumulle erityisesti) trendikkään rauhoittumismaton ajatus sisään. Suoraan sanottuna en vaan jaksanut nähdä sitä vaivaa, erityisesti koska eihän se ole mitään hauskaa treeniä. Mut nyt mun oli pakko. Jo ihan siitä syystä, että jos mä haluaisin treenata Luumun kanssa tokoa jatkossakin, saati ajatella vaikka mahdollista kisaamista, sen on pakko kyetä rauhoittumaan paremmin. Luumu on aina ollut aika hyvä luonnostaan säätelemään omaa virettään (myöhemmällä iällä erityisesti...), tai pikemminkin että sillä on ollut valtavan hyvät valmiudet keskittyä korkeammassakin vireessä. Mut nyt me oltiin uudenlaisen haasteen edessä. Miten muuttaa sitä mielentilaa, joka sillä liittyy koko tokon treenaamiseen?

Uusi vuosi, uudet sukat.
Pitäähän nyt samanlaiset olla :D
Aloitettiin kotoa olkkaritreeninä, kuinkas muuten. Mooi sai tehdä ensin jotain omia juttujaan, minkä jälkeen Luumulla oli tietysti jo ajatus kivasta treenistä. Ja jopa olkkaritreeni on sille kiihdyttävää (toki ei ollenkaan siinä määrin missä hallissa tai kentällä), joten sille olikin aikamoinen sokki joutua makaamaan matolla, kun ajatus oli päästä treenaamaan. Voi luoja kun mä mietinkin niitä ekoja kertoja. Huh. En palkannut matolle, vaan pyrin oikeastaan olemaan itse aika eleetön, ja Luumun mielentilan kehittymisen mukaan muokkasin omaa toimintaani. Jos se tuntui rentoutuvan, saatoin kehua sitä rauhallisesti, mutta jos se tuntui taas odottavan jotain, rentouduin itse enemmän (vaikka sohvalle ihan makaamaan). Ihan lopullisena merkkinä rauhoittumisesta pidin sitä, että Luumu 1) ottaa lonkka-asennon ja 2) laittaa leuan matolle. Toki tästäkin voisi varmasti äkkiä tulla jokin kaava ja temppu, mutta ainakin tähän asti nämä kriteerit ovat toimineet hyvin.

Nopeasti Luumu hoksasikin mitä tässä haetaan, mutta pettynyt se on edelleen kun joutuu pötköttelemään matolla. Uusia haasteita tuli kun vietiin tämä rauhoittumisrutiini halliin. Ekalla kerralla taisi mennä vartin verran ennen kuin edes lonkka-asento löytyi. Mut siitä se on nopeutunut - toki ollaan käyty kermaperseinemme hallilla ihan yksityisajalla, jolloin ei ole ollut ketään muita ulkopuolisia häiriön aiheuttajia. Joulukuun lopussa kun oltiin vuokrattu vähän enemmän halliaikaa treeniporukan kesken (tuttuja koiria ja ihmisiä), Luumun oli taas paljon vaikeampaa rauhoittua oikeasti, ja rauhoittumisen jälkeenkin se kiihtyi liian nopeasti ihan uskomattomistakin asioista (kuten namialustasta).

Uutenavuotena kun Kirppu vihdoin meni nukkumaan,
me katsottiin DVDltä Cars 3 englanniksi
... ja sit olikin kivasti pari päivää lunta. 
Arvaatte varmaan et kuvan jäljet jättäneet eläimet eivät kävelleet tästä samaan aikaan.
Mut mikä tästä rauhoittumisesta on kyllä pakko sanoa, vaikka treenin fani en ole koskaan ollutkaan, että kyllä vaan keskittyy koira paremmin sen jälkeen. Rauhoittumisen jälkeen olen siis kutsunut Luumun usein perusasentoon, jonka jälkeen se on saanut tehdä jumppansa namin perässä, ja jos se on kiihtynyt siinä määrin uudestaan, että hyppii vaikka mua vasten, olen laittanut sen uudelleen matolle > homma alusta. Jumpan jälkeen ollaan tehty jotain seuruuta tai jääviä seuruun yhteydessä, ja kyllä vaan on nähty parhaimpia seuraamisia tämän syksyn aikana! Mä jopa luovutin Luumun seuraamisen suhteen jossain vaiheessa, mut variksenmarjat! Kyllä siitä vielä jotain tulee. Ei voi sanoa et hyvä, mut jotain kyllä!

Luumu on tullut rauhoittumisen kautta myös toiseen treenisettiinsä, ja olen yrittänyt pitää kiinni jostain harmaasta kriteeristä sen mielentilan suhteen, et ihan sama mitä treenataan (kiihdyttäviäkin juttuja), se menee heti matolle uudestaan, jos kiehuu yli. Sinänsä tämä matto ei meillä ainakaan siis vielä toimi minään hauskana temppuna, jonne on mukava juosta tauolle, mutta olishan se hienoa saada se joskus toimimaan niin. Miten siistiä olisikin pitää sitä eräänlaisena pitstoppina kummallekin koiralle ja sit vaan itse kentältä kauko-ohjailla niitä vuorotellen matolle ja hommiin. Huippua, tosin tunni/ustan jo nyt, että not gonna happen.



Jepjep, semmoisia mielentilahommeleita Luumulle. Ollaan kuitenkin edelleen tosi alussa tässä, joskin jos päästäisiin useammin treenaamaan, tää rutiinikin ja se semmoinen koirasta itsestään lähtöisin oleva halu rauhoittua varmaan kehittyisi nopeammin. Yhtenä suurena haasteena meille tulee nyt keväällä olemaan ulkokentälle pääseminen, ja joudutaan varmaan palaamaan aika paljon treenissä taaksepäin. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä. Sitä unohdin pyytää joulupukilta - tai mantelilta! Hitsi olisi sittenkin pitänyt syödä sitä puuroa vielä se kolmas lautasellinen.



sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Making of Joulu

Aijaijai. Lasissa on vielä tilkkanen valkoviiniä. Pikkuisen kenottavan kuusen kynttilät valaisevat olohuoneen, ja taustalla pyörii The Joulukalenteri. Why it's always me... Because sull on rumimmat kuteet ja pisin naama. Possuttimet tuhisevat kumpikin tahoillaan. Pieni punavalkoinen lampaantaljalla toisella sohvalla, solakka sininen toisella. Viimeisetkin lahjat on paketoitu. Mitä jäi siivoamatta, jäi. Joulutervehdyskuvauksistakin selvittiin ehjin nahoin. Vaikka jokainen näistä pikkutontuista oli taas pikkuisen enemmän ohjattavissa kuin mitä viime vuonna (erityisesti kehitystä havaittavissa kaikissa muissa paitsi Luumussa, joka on aina klaarannut nämä posehommat ihan selkärangasta) - tehtävä ei ollut helppo. Niinpä haluankin johdattaa teidät kuvakertomuksen voimin siihen tarinaan, joka kätkeytyy meidän joulutervehdyksen taakse. Plus -> Ollaan huomenna aamupäivällä FB-livessä Sisältää hedelmälihaa -sivuilla, joten jos oot huudeilla, piipahda morjenstamaan! 

No niin rakkaat lapset. Nyt nauravat naamat esiin. Keritään just ottaa pari kuvaa ennen totaalista pimeää
ja Kirpun päiväunilta heräämistä. 
Kiitos murut! Ymmärrän, että yrititte kaikkenne. 
... ja kuka varasti taas lähdössä? 
Mooi ihan oikeesti odota tarkoittaa odota







I know I´m pretty. 

Uus setti seuraavana päivänä.
Koko lössi koossa.
Mooi! 
Luumun ilme kertoo kaiken.
Toi ei siis vieläkään tajuu tätä juttua.  
Tiedättekö mistä tietää, että nyt oli vapautus liikkua?
No siitä kun kummatkin koirat liikkuu :DDD 
Kirppu päätti siirtyä poseeraajasta koirien palkkaajaksi ja haki pöydältä namppaa.
Arvaatte varmaan katseiden suunnista... 
Hei kamoon. 
Juu Luumu kyl mäkin tiedän et homma olis jo paketissa, jos olisit vain sinä. 
... mut nyt on koko lössi, joten koita kestää. 
Ja sit Kirppu ajatteli tulla poseeraamaan palkat kädessä. 
Mitä luulette toimiko tää idea? 
Äitin pojat siellä <3 
Naapurikyylät. 
No juu osaat säkin poseerata, Mooi. 
"Menkää kaikki sillee siihen ikkunalle kuin etsisitte vaikka tonttuja sieltä." 
"Ai tällee?" 
Jokos riittäis? 
Ja tämmösii tervehdyksii me onnistuttiin saamaan.